blogi

RSS

Arkisto: syyskuu 2009

Sixten Korkmanin ja Raimo Sailaksen esitykset

Ohessa maanantaisessa Vaikuttajafoorumissa esiintyneiden Sixten Korkmanin ja Raimo Sailaksen esitykset.

Sixten Korkmanin esitys (pdf, 532 kB)
Raimo Sailaksen esitys (pdf, 252 kB)

Kuvia ensimmäisestä Vaikuttajafoorumista

Taloustieteen nobelisti Paul Krugman puhui maanantaina 21.9.2009 Helsingissä maailmantalouden tilanteesta parisataapäiselle yleisölle. Tapahtuma avasi Sitran vetämän kehitysohjelman, joka jatkuu ensi kevääseen. Tämä blogi seuraa kehitysohjelman tapahtumia ja tuo näkökulmia keskusteluun. Edelliset Sarin ja Mikon blogikirjoitukset ovat lyhennelmiä heidän puheistaan, joilla tapahtuma avattiin.

Ohessa kuvia tapahtumasta.

Vaikuttajatapaaminen_09-09-21_125
Ensimmäisen Vaikuttajafoorumin tapahtumapaikka.

Vaikuttajatapaaminen_09-09-21_069
Taloustieteen nobelisti Paul Krugman ja Sitran yliasiamies Mikko Kosonen.

Vaikuttajatapaaminen_09-09-21_156
Sari Baldauf johti puhetta Vaikuttajafoorumissa.

Elinvoiman lähteille

Lähdimme suunnittelemaan tätä kehitysohjelmaa teemalla Suomen hyvinvoinnin lähteet kriisin jälkeen. Otsikointi kuitenkin kirvoitti ryhmässämme vilkkaan keskustelun sekä kriisistä ja sen seurauksista, että hyvinvoinnista. Ensinnäkin, onko perusteltua rakentaa mielikuvaa ohimenevästä kriisistä? Vai onko maailma ja Suomi muuttumassa syvällisellä tavalla monien meneillään olevien prosessien yhteisvaikutuksena? Onko meidän mieluumminkin varauduttava maailmaan, jossa sekä jatkuvasti ratkotaan suurempia ja pienempiä kriisejä että hyödynnetään nopeasti mahdollisuuksia uusia toimintamalleja luomalla?

Toisekseen, onko hyvinvointi käsitteenä liian staattinen, passiivinen – vähän niinkuin saavutettu etu? Herättääkö se riittävästi mielikuvaa jatkuvasta kasvudynamiikan edellytysten ylläpitämisestä muuttuvissa olosuhteissa? Johtaako hyvinvoinnista puhuminen liian nopeasti keskusteluun tulosten jakamisesta sen sijaan, että mietittäisiin mistä Suomi tulevaisuudessa elää?

Näistä syistä päädyimme hakemaan Suomen elinvoiman lähteitä. Kyse ei ole sanakikkailusta vaan merkityssisällöstä niin ympäristöoletusten, painotusten, kattavuuden, dynamiikan kuin aikakäsitteenkin osalta. Meidän ajatuksissamme elinvoimaisuus on nimenomaan energiaa ja ideoita, jotka valjastamalla tuotetaan hyvinvointia ja jatkuvaan uudistumiseen perustuvaa taloudellista kasvua ja kilpailukykyä kestävän kehityksen vaatimukset mielessä pitäen.

Elinvoima on laaja käsite. Se kattaa kaiken elävän, siis myös luonnon, ja erilaisten yhteisöjen viriiliyden, eli kyvyn tuottaa lisäarvoa ja uusiutua. Elinvoima vaatii virratakseen sekä aineellista että henkistä ravintoa. Joustavuus ja moninaisuus ovat tärkeitä elinvoiman elementtejä. Huolestuttavaa on, että uusimmissa arvotutkimuksissa suomalaisten on todettu tulleen yhä turvallisuushakuisemmiksi ja muutosta vastustavammiksi. Miten ammentaa suomalaiseen turhan usein ryppyotsaisen vakavaan, muutosta karttavaan toimintaan rennompaa, energiaa ja elämäniloa vapauttavaa otetta? Ja siinä samalla vahvaa tekemisen meininkiä?

Elinvoimaisuuden ylläpitäminen ja kehittäminen vahvojen muutosten maailmassa vaatii tiivistä vuorovaikutussuhdetta muiden toimijoiden ja ympäristön kanssa – siis verkostomaista, mukaan kutsuvaa toimintatapaa suljetun, hierarkisen ja siiloutuneen mallin sijasta. Elinvoima tarvitsee vahvistuakseen moninaisuuden kohtaamista, rakentavaa jännitettä ja impulsseja useasta eri lähteestä. Vahvan vuorovaikutteisuuden vuoksi yksilön – tai yksikön – elinvoimaisuus tai sen puute vaikuttaa koko verkoston toimintaan. Siksi toimenpiteitä pitää miettiä paitsi kansantalouden myös yksittäisten ihmisten voimaannuttamisen kannalta.

Tässä lopuksi tekee mieli haastaa miettimään millaista ajattelumallia – tai käyttöjärjestelmää – Suomen elinvoimaisuuden ja kasvudynamiikan ylläpitäminen tulevaisuudessa edellyttää. Pitääkö sen lähtökohtana olla olemassa olevat instituutiot, sektorit, rakenteet, työnjaot ja toimintamallit? Vai pitääkö lähtökohtana olla ihmiset, kehittyvät tarpeet ja lisäarvoa tuottavan toimijuuden mahdollistaminen? Verkkoplatformien osaltaan mahdollistama laaja-alainen, dynaaminen ja innovatiivinen osallistuminen vai siiloutunut, edunvalvontaan ja usein historiaan nojaava toimintatapa?

Mikä tukee ja mikä estää Suomen kehittymistä ketteräksi “’pikkujättiläiseksi” osana murrosten Eurooppaa ja maailmaa? Näistä teemoista toivomme monipuolista keskustelua tämän prosessin aikana. Motolla: menneestä ei pidä kaivaa esiin tuhkaa, vaan tuli!

Tavoitteena muutoskykyinen Suomi

Elämme paraikaa syvälle käyvien muutosten keskellä – joista nyt kaikkien huulilla oleva talouskriisi on vain jäävuoren huippu. Muun muassa globalisaatiokehitys, ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen sekä jatkuvasti kiihtyvä teknologian kehitys tulevat lähivuosina merkittävästi muuttamaan sitä toimintaympäristöä, jossa olemme tottuneet toimimaan – tahdoimme sitä itse täällä Suomessa tai emme. Talouskriisi vain nopeuttaa uusien ratkaisujen löytämisen välttämättömyyttä. Perinteisen teollisen elinkeinorakenteemme muutospaineet sekä julkisen sektorin kriisiytyvä kehitys ovat nopeasti johtamassa vaikeaan tilanteeseen, joka haastaa nykyiset toimintamallimme.

Meidän on siis syvällisesti ymmärrettävä omat vahvuutemme ja heikkoutemme globaalissa toimintaympäristössä. Miten tuemme ja vahvistamme omia vahvuuksiamme globaalien verkostojen kautta ja miten hyödynnämme vahvuuksiamme verkostopartneriemme kanssa? Mitä koulutusjärjestelmän, sosiaaliturvan ja terveydenhuollon ominaisuuksia meidän on uudistettava ja mitkä säilytettävä ja vahvistettava? Onko nykyinen hyvin siiloutunut hallintomme pikemminkin dynaamisen toiminnan este kuin sen mahdollistaja? Ja millaista osaamista ja suhtautumista muuhun maailmaan tarvitsemme tulevaisuudessa? Onko meidän enää mahdollista pärjätä pelkästään tuotannollisen maailman kovalla osaamisella, vai tuleeko meidän panostaa merkittävästi lisää pehmeämpään osaamiseen, kuten  palvelut, design, ja käyttäytymistieteet? Voimmeko pärjätä ollenkaan olematta maailman avomielisin ja sopeutumiskykyisin maa?

Omien vahvuuksiemme ja heikkouksiemme tunnistamisen lisäksi tarvitsemme aitoa keskustelua arvostuksistamme ja odotuksistamme. Mihin suuntaan haluamme Suomea viedä? Tämä on tärkeää jo senkin takia, että myllerrysten keskellä elävät ihmiset hakevat ennustettavuutta elämäänsä. Yhteiset tulevaisuuskuvat ovat tärkeä ihmisiä motivoiva voima, eräänlainen hyvinvoinnin perusedellytys, ja parhaassa tapauksessa tärkeä kansallinen voimavara. Näin silloinkin, kun kansalaisten näkemykset yksittäisistä lyhyen aikavälin ilmiöistä eroavat toisistaan, ja erityisesti silloin kun näkyvissä on uhkia. Luottamuksellisen yhteistyön kautta syntyneet yhteiset tulevaisuuskuvat ovat suorastaan välttämättömiä, mikäli haluamme motivoida ihmisiä panostamaan resurssejaan asioihin, jotka ovat kansallisesti merkityksellisiä – ja pitkällä aikavälillä heidän omaa hyvinvointiaan parantavia.

Lähitulevaisuuden suurten haasteiden kääntäminen voitoksi edellyttää meiltä tähänastisten menestysreseptien uudelleenarviointia ja monien täysin uusien toimintamallien kehittämistä. Onko esimerkiksi nykyinen vallalla oleva tapamme tuottaa tuotteita ja palveluja enää tarkoituksenmukainen? Suomen hyvinvointiahan on koko sodanjälkeisen ajan rakennettu menestyksellisesti tuotantolähtöisen ohjauksen varaan. Tietoyhteiskunnan palvelujen kehittäminen edellyttää kuitenkin käyttäjälähtöistä toimintamallia, jossa tuotteen käyttäjät ja viime kädessä kansalaiset kytketään aktiiviseksi mukaan uusien, yhteisille standardeille perustuvien palvelujen ja ratkaisujen kehittämisprosessiin.

Tietointensiivisten palvelujen kehittäminen edellyttää myös uudenlaista, entistä tiiviimpää julkisen ja yksityisen sektorin sekä kansalaisjärjestöjen välistä yhteistyötä – ja sen myötä entistä selkeämpiä yhteisiä pelisääntöjä. Meidän on nykyistä selvemmin päätettävä mitä palveluja tuotamme keskitetysti ja mitä hajautetusti ja keiden toimesta. Meidän on myös tarkennettava käsitystämme hyvästä johtajuudesta. Palveluvetoisessa tietoyhteiskunnassa hierarkiaan nojaavalla asemavallalla ei pitkälle pötkitä. Henry Mintzberg ehdottaakin tämän kesän Harvard Business Review’ssä leadership ja management -käsitteiden korvaamista  käsitteellä communityship. Mintzberg peräänkuuluttaa lisää itsensä peliin heittäviä, joukkojensa keskellä eläviä ja tekemisen substanssissa kiinni olevia vastuuntuntoisia johtajia.

Mutta meillä on näiden haasteiden äärellä myös suuria mahdollisuuksia. Suomella on sopivan kokoisena, hyvin koulutettuna ja yhteistyökykyisenä, vahvan kulttuuriperimän omaavana maana paljon annettavaa maailmalle. Voisimmeko me olla seuraavan sukupolven hyvinvointiyhteiskunnan mallimaa? Suomihan on luotettava ja uskottava maailmanluokan peluri esimerkiksi hyvinvointipalveluissa ja koulutuksessa jo tänään.

Toivon, että tämän kehitysohjelman työskentelyssä päästään avoimeen ja rehelliseen, vallitsevia ajatuksia ja uskomuksia haastavaan keskusteluun sekä vuorovaikutukseen joka vahvistaa yhteistä sitoutumista ja luo kasvavaa innostusta tarvittavaan muutokseen. Sama pätee myös tässä blogissa käytävään keskusteluun.