Elinvoiman lähteille

Sari Baldauf

21.9.2009

Lähdimme suunnittelemaan tätä kehitysohjelmaa teemalla Suomen hyvinvoinnin lähteet kriisin jälkeen. Otsikointi kuitenkin kirvoitti ryhmässämme vilkkaan keskustelun sekä kriisistä ja sen seurauksista, että hyvinvoinnista. Ensinnäkin, onko perusteltua rakentaa mielikuvaa ohimenevästä kriisistä? Vai onko maailma ja Suomi muuttumassa syvällisellä tavalla monien meneillään olevien prosessien yhteisvaikutuksena? Onko meidän mieluumminkin varauduttava maailmaan, jossa sekä jatkuvasti ratkotaan suurempia ja pienempiä kriisejä että hyödynnetään nopeasti mahdollisuuksia uusia toimintamalleja luomalla?

Toisekseen, onko hyvinvointi käsitteenä liian staattinen, passiivinen – vähän niinkuin saavutettu etu? Herättääkö se riittävästi mielikuvaa jatkuvasta kasvudynamiikan edellytysten ylläpitämisestä muuttuvissa olosuhteissa? Johtaako hyvinvoinnista puhuminen liian nopeasti keskusteluun tulosten jakamisesta sen sijaan, että mietittäisiin mistä Suomi tulevaisuudessa elää?

Näistä syistä päädyimme hakemaan Suomen elinvoiman lähteitä. Kyse ei ole sanakikkailusta vaan merkityssisällöstä niin ympäristöoletusten, painotusten, kattavuuden, dynamiikan kuin aikakäsitteenkin osalta. Meidän ajatuksissamme elinvoimaisuus on nimenomaan energiaa ja ideoita, jotka valjastamalla tuotetaan hyvinvointia ja jatkuvaan uudistumiseen perustuvaa taloudellista kasvua ja kilpailukykyä kestävän kehityksen vaatimukset mielessä pitäen.

Elinvoima on laaja käsite. Se kattaa kaiken elävän, siis myös luonnon, ja erilaisten yhteisöjen viriiliyden, eli kyvyn tuottaa lisäarvoa ja uusiutua. Elinvoima vaatii virratakseen sekä aineellista että henkistä ravintoa. Joustavuus ja moninaisuus ovat tärkeitä elinvoiman elementtejä. Huolestuttavaa on, että uusimmissa arvotutkimuksissa suomalaisten on todettu tulleen yhä turvallisuushakuisemmiksi ja muutosta vastustavammiksi. Miten ammentaa suomalaiseen turhan usein ryppyotsaisen vakavaan, muutosta karttavaan toimintaan rennompaa, energiaa ja elämäniloa vapauttavaa otetta? Ja siinä samalla vahvaa tekemisen meininkiä?

Elinvoimaisuuden ylläpitäminen ja kehittäminen vahvojen muutosten maailmassa vaatii tiivistä vuorovaikutussuhdetta muiden toimijoiden ja ympäristön kanssa – siis verkostomaista, mukaan kutsuvaa toimintatapaa suljetun, hierarkisen ja siiloutuneen mallin sijasta. Elinvoima tarvitsee vahvistuakseen moninaisuuden kohtaamista, rakentavaa jännitettä ja impulsseja useasta eri lähteestä. Vahvan vuorovaikutteisuuden vuoksi yksilön – tai yksikön – elinvoimaisuus tai sen puute vaikuttaa koko verkoston toimintaan. Siksi toimenpiteitä pitää miettiä paitsi kansantalouden myös yksittäisten ihmisten voimaannuttamisen kannalta.

Tässä lopuksi tekee mieli haastaa miettimään millaista ajattelumallia – tai käyttöjärjestelmää – Suomen elinvoimaisuuden ja kasvudynamiikan ylläpitäminen tulevaisuudessa edellyttää. Pitääkö sen lähtökohtana olla olemassa olevat instituutiot, sektorit, rakenteet, työnjaot ja toimintamallit? Vai pitääkö lähtökohtana olla ihmiset, kehittyvät tarpeet ja lisäarvoa tuottavan toimijuuden mahdollistaminen? Verkkoplatformien osaltaan mahdollistama laaja-alainen, dynaaminen ja innovatiivinen osallistuminen vai siiloutunut, edunvalvontaan ja usein historiaan nojaava toimintatapa?

Mikä tukee ja mikä estää Suomen kehittymistä ketteräksi “’pikkujättiläiseksi” osana murrosten Eurooppaa ja maailmaa? Näistä teemoista toivomme monipuolista keskustelua tämän prosessin aikana. Motolla: menneestä ei pidä kaivaa esiin tuhkaa, vaan tuli!