blogi

RSS

Asiasanan "Julkinen sektori" arkisto

Lasse Männistö: Julkisten palveluiden on uudistuttava

Suomen elinvoiman lähteitä pohtiva Sitran ohjelma on edennyt konkretiaa etsivään vaiheeseensa – onhan ohjelmassa tehty paljon työtä jo viime vuoden syyskuusta lukien.

Eräinä ohjelman osa-alueina olemme käsitelleet ennakoituja muutoksia ihmisten arjen hyvinvoinnissa sekä yhteiskunnan tarjoamien hyvinvointia tukevien palveluiden tulevaisuutta. Eräänä havaintonamme ovat olleet esimerkiksi työelämän paineiden keskeltä esiin kumpuavat uudet tarpeet elämänhallintaa helpottaville palveluille. Olemme miettineet, miten voisimme tulevaisuudessa tukea tällaisten palveluiden syntymistä ja saavutettavuutta.

Suomen velkaantuessa voimakkaasti selvitäkseen talouslamasta ja eläkepommin odottaessa heti seuraavan kulman takana, olemme keskustelleet myös julkisten palveluiden tulevaisuudesta. Julkisten palveluiden rahoittamiseen liittyy tulevina vuosina valtavia haasteita ja lisäksi nykyiset palvelut eivät useinkaan kohtaa kuntalaisten sisällöllisiä ja laadullisia tarpeita.

Uskon kuitenkin, että yhtälö on ratkaistavissa niin, että palveluntuotannon tehokkuus paranee ja samalla voimme tarjota kuntalaiselle entistä parempia palveluita. Tämä on kuitenkin mahdollista vain, jos uskallamme rohkeasti kyseenalaistaa vallitsevan paradigman julkisessa palveluntuotannossa.

Tällä hetkellä julkisen sektorin palveluntuotantoa leimaavat vahvat linjaorganisaatiot, joiden raja-aitojen ylittäminen on ollut poikkeus säännön sijaan. Tiedon ja parhaiden käytäntöjen jakaminen sekä toiminnan vertailu ja arviointi yli yksikkörajojen eivät valitettavasti ole useinkaan juurtuneet itsestään selviksi osiksi toimintaa.

Vasta viime vuosina on herätty keskustelemaan esimerkiksi erilaisista elinkaarimalleista, jotka lähtisivät liikkeelle asiakkaan palveluiden tai turvaverkkojen tarpeista organisaation ja tietyn palvelun sisällön sijaan. Keskustelu on kuitenkin toistaiseksi johtanut vasta muutamiin organisaatiolaatikoiden siirtoihin samojen vanhojen linjaorganisaatioiden välillä.

Julkisen sektorin tapa organisoida palveluntuotanto ei ole onnistunut parantamaan palveluiden tuottavuutta, päinvastoin. Julkiset virkasuhteet eivät myöskään ole seuranneet aikaansa ja selkeät kannustimet siihen, mitä työntekijältä todella toivotaan, ovat olleet harvinaisia.

Organisaatio- ja sisältölähtöinen tapa ajatella julkista palveluntuotantoa ei vastaa muuttuvan maailman tarpeisiin. Yhteiskunnassa, jossa ainoa jatkuva asia tuntuu olevan muutos, myös ihmisten elämä ja toimintamallit muuttuvat aiempaa nopeammin. Julkisen palveluntuotannon ja yhteiskunnan tarjonnan tulisi siis kyetä joustavammin mukautumaan jatkuvan muutoksen tarpeeseen.

Julkisen palveluntuotannon osalta todellisten kannustimien luomisen, yli yksikkörajojen tapahtuvan toiminnan mittaamisen ja arvioinnin sekä parhaiden käytäntöjen ja tiedon jakamisen kautta voisimme saavuttaa paljon. Jopa ilman usein niin tuttua kehitysprojektien jatkuvaa virtaa.

Toisaalta julkisen sektorin ei tarvitse tuottaa julkisia palveluita itse. Erilaisten public-private partnershipien ja tiettyjen palveluiden hallitun ulkoistamisen kautta voimme tehostaa palveluiden tuotantoa sekä saada arvokasta osaamista myös julkiselle sektorille. Tämä kuitenkin edellyttää, että pyrimme aktiivisesti synnyttämään toimivia markkinoita sinne, missä se on mahdollista. Lisäksi kuntien hankinta- ja kilpailutusosaamisen tasoa tulisi pyrkiä parantamaan. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, meidän tulisi etsiä toimivia tapoja arvioida ja mitata yksityisen sektorin julkiseen palveluntuotantoon osallistumisen tuloksia.

Vieraileva kirjoittaja Lasse Männistö on Helsingin kaupunginvaltuutettu (kok.) ja ollut aktiivinen osallistuja Suomen elinvoiman lähteet -prosessissa.

Sixten Korkmanin ja Raimo Sailaksen esitykset

Ohessa maanantaisessa Vaikuttajafoorumissa esiintyneiden Sixten Korkmanin ja Raimo Sailaksen esitykset.

Sixten Korkmanin esitys (pdf, 532 kB)
Raimo Sailaksen esitys (pdf, 252 kB)

Tavoitteena muutoskykyinen Suomi

Elämme paraikaa syvälle käyvien muutosten keskellä – joista nyt kaikkien huulilla oleva talouskriisi on vain jäävuoren huippu. Muun muassa globalisaatiokehitys, ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen sekä jatkuvasti kiihtyvä teknologian kehitys tulevat lähivuosina merkittävästi muuttamaan sitä toimintaympäristöä, jossa olemme tottuneet toimimaan – tahdoimme sitä itse täällä Suomessa tai emme. Talouskriisi vain nopeuttaa uusien ratkaisujen löytämisen välttämättömyyttä. Perinteisen teollisen elinkeinorakenteemme muutospaineet sekä julkisen sektorin kriisiytyvä kehitys ovat nopeasti johtamassa vaikeaan tilanteeseen, joka haastaa nykyiset toimintamallimme.

Meidän on siis syvällisesti ymmärrettävä omat vahvuutemme ja heikkoutemme globaalissa toimintaympäristössä. Miten tuemme ja vahvistamme omia vahvuuksiamme globaalien verkostojen kautta ja miten hyödynnämme vahvuuksiamme verkostopartneriemme kanssa? Mitä koulutusjärjestelmän, sosiaaliturvan ja terveydenhuollon ominaisuuksia meidän on uudistettava ja mitkä säilytettävä ja vahvistettava? Onko nykyinen hyvin siiloutunut hallintomme pikemminkin dynaamisen toiminnan este kuin sen mahdollistaja? Ja millaista osaamista ja suhtautumista muuhun maailmaan tarvitsemme tulevaisuudessa? Onko meidän enää mahdollista pärjätä pelkästään tuotannollisen maailman kovalla osaamisella, vai tuleeko meidän panostaa merkittävästi lisää pehmeämpään osaamiseen, kuten  palvelut, design, ja käyttäytymistieteet? Voimmeko pärjätä ollenkaan olematta maailman avomielisin ja sopeutumiskykyisin maa?

Omien vahvuuksiemme ja heikkouksiemme tunnistamisen lisäksi tarvitsemme aitoa keskustelua arvostuksistamme ja odotuksistamme. Mihin suuntaan haluamme Suomea viedä? Tämä on tärkeää jo senkin takia, että myllerrysten keskellä elävät ihmiset hakevat ennustettavuutta elämäänsä. Yhteiset tulevaisuuskuvat ovat tärkeä ihmisiä motivoiva voima, eräänlainen hyvinvoinnin perusedellytys, ja parhaassa tapauksessa tärkeä kansallinen voimavara. Näin silloinkin, kun kansalaisten näkemykset yksittäisistä lyhyen aikavälin ilmiöistä eroavat toisistaan, ja erityisesti silloin kun näkyvissä on uhkia. Luottamuksellisen yhteistyön kautta syntyneet yhteiset tulevaisuuskuvat ovat suorastaan välttämättömiä, mikäli haluamme motivoida ihmisiä panostamaan resurssejaan asioihin, jotka ovat kansallisesti merkityksellisiä – ja pitkällä aikavälillä heidän omaa hyvinvointiaan parantavia.

Lähitulevaisuuden suurten haasteiden kääntäminen voitoksi edellyttää meiltä tähänastisten menestysreseptien uudelleenarviointia ja monien täysin uusien toimintamallien kehittämistä. Onko esimerkiksi nykyinen vallalla oleva tapamme tuottaa tuotteita ja palveluja enää tarkoituksenmukainen? Suomen hyvinvointiahan on koko sodanjälkeisen ajan rakennettu menestyksellisesti tuotantolähtöisen ohjauksen varaan. Tietoyhteiskunnan palvelujen kehittäminen edellyttää kuitenkin käyttäjälähtöistä toimintamallia, jossa tuotteen käyttäjät ja viime kädessä kansalaiset kytketään aktiiviseksi mukaan uusien, yhteisille standardeille perustuvien palvelujen ja ratkaisujen kehittämisprosessiin.

Tietointensiivisten palvelujen kehittäminen edellyttää myös uudenlaista, entistä tiiviimpää julkisen ja yksityisen sektorin sekä kansalaisjärjestöjen välistä yhteistyötä – ja sen myötä entistä selkeämpiä yhteisiä pelisääntöjä. Meidän on nykyistä selvemmin päätettävä mitä palveluja tuotamme keskitetysti ja mitä hajautetusti ja keiden toimesta. Meidän on myös tarkennettava käsitystämme hyvästä johtajuudesta. Palveluvetoisessa tietoyhteiskunnassa hierarkiaan nojaavalla asemavallalla ei pitkälle pötkitä. Henry Mintzberg ehdottaakin tämän kesän Harvard Business Review’ssä leadership ja management -käsitteiden korvaamista  käsitteellä communityship. Mintzberg peräänkuuluttaa lisää itsensä peliin heittäviä, joukkojensa keskellä eläviä ja tekemisen substanssissa kiinni olevia vastuuntuntoisia johtajia.

Mutta meillä on näiden haasteiden äärellä myös suuria mahdollisuuksia. Suomella on sopivan kokoisena, hyvin koulutettuna ja yhteistyökykyisenä, vahvan kulttuuriperimän omaavana maana paljon annettavaa maailmalle. Voisimmeko me olla seuraavan sukupolven hyvinvointiyhteiskunnan mallimaa? Suomihan on luotettava ja uskottava maailmanluokan peluri esimerkiksi hyvinvointipalveluissa ja koulutuksessa jo tänään.

Toivon, että tämän kehitysohjelman työskentelyssä päästään avoimeen ja rehelliseen, vallitsevia ajatuksia ja uskomuksia haastavaan keskusteluun sekä vuorovaikutukseen joka vahvistaa yhteistä sitoutumista ja luo kasvavaa innostusta tarvittavaan muutokseen. Sama pätee myös tässä blogissa käytävään keskusteluun.