Eräinä ohjelman osa-alueina olemme käsitelleet ennakoituja muutoksia ihmisten arjen hyvinvoinnissa sekä yhteiskunnan tarjoamien hyvinvointia tukevien palveluiden tulevaisuutta. Eräänä havaintonamme ovat olleet esimerkiksi työelämän paineiden keskeltä esiin kumpuavat uudet tarpeet elämänhallintaa helpottaville palveluille. Olemme miettineet, miten voisimme tulevaisuudessa tukea tällaisten palveluiden syntymistä ja saavutettavuutta.

Suomen velkaantuessa voimakkaasti selvitäkseen talouslamasta ja eläkepommin odottaessa heti seuraavan kulman takana, olemme keskustelleet myös julkisten palveluiden tulevaisuudesta. Julkisten palveluiden rahoittamiseen liittyy tulevina vuosina valtavia haasteita ja lisäksi nykyiset palvelut eivät useinkaan kohtaa kuntalaisten sisällöllisiä ja laadullisia tarpeita.

Uskon kuitenkin, että yhtälö on ratkaistavissa niin, että palveluntuotannon tehokkuus paranee ja samalla voimme tarjota kuntalaiselle entistä parempia palveluita. Tämä on kuitenkin mahdollista vain, jos uskallamme rohkeasti kyseenalaistaa vallitsevan paradigman julkisessa palveluntuotannossa.

Tällä hetkellä julkisen sektorin palveluntuotantoa leimaavat vahvat linjaorganisaatiot, joiden raja-aitojen ylittäminen on ollut poikkeus säännön sijaan. Tiedon ja parhaiden käytäntöjen jakaminen sekä toiminnan vertailu ja arviointi yli yksikkörajojen eivät valitettavasti ole useinkaan juurtuneet itsestään selviksi osiksi toimintaa.

Vasta viime vuosina on herätty keskustelemaan esimerkiksi erilaisista elinkaarimalleista, jotka lähtisivät liikkeelle asiakkaan palveluiden tai turvaverkkojen tarpeista organisaation ja tietyn palvelun sisällön sijaan. Keskustelu on kuitenkin toistaiseksi johtanut vasta muutamiin organisaatiolaatikoiden siirtoihin samojen vanhojen linjaorganisaatioiden välillä.

Julkisen sektorin tapa organisoida palveluntuotanto ei ole onnistunut parantamaan palveluiden tuottavuutta, päinvastoin. Julkiset virkasuhteet eivät myöskään ole seuranneet aikaansa ja selkeät kannustimet siihen, mitä työntekijältä todella toivotaan, ovat olleet harvinaisia.

Organisaatio- ja sisältölähtöinen tapa ajatella julkista palveluntuotantoa ei vastaa muuttuvan maailman tarpeisiin. Yhteiskunnassa, jossa ainoa jatkuva asia tuntuu olevan muutos, myös ihmisten elämä ja toimintamallit muuttuvat aiempaa nopeammin. Julkisen palveluntuotannon ja yhteiskunnan tarjonnan tulisi siis kyetä joustavammin mukautumaan jatkuvan muutoksen tarpeeseen.

Julkisen palveluntuotannon osalta todellisten kannustimien luomisen, yli yksikkörajojen tapahtuvan toiminnan mittaamisen ja arvioinnin sekä parhaiden käytäntöjen ja tiedon jakamisen kautta voisimme saavuttaa paljon. Jopa ilman usein niin tuttua kehitysprojektien jatkuvaa virtaa.

Toisaalta julkisen sektorin ei tarvitse tuottaa julkisia palveluita itse. Erilaisten public-private partnershipien ja tiettyjen palveluiden hallitun ulkoistamisen kautta voimme tehostaa palveluiden tuotantoa sekä saada arvokasta osaamista myös julkiselle sektorille. Tämä kuitenkin edellyttää, että pyrimme aktiivisesti synnyttämään toimivia markkinoita sinne, missä se on mahdollista. Lisäksi kuntien hankinta- ja kilpailutusosaamisen tasoa tulisi pyrkiä parantamaan. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, meidän tulisi etsiä toimivia tapoja arvioida ja mitata yksityisen sektorin julkiseen palveluntuotantoon osallistumisen tuloksia.

Vieraileva kirjoittaja Lasse Männistö on Helsingin kaupunginvaltuutettu (kok.) ja ollut aktiivinen osallistuja Suomen elinvoiman lähteet -prosessissa.