Tietoa näistä sivuista
Osallistu Facebookissa
Viimeksi kommentoidut
- Vielä julkisista palveluista « Lasse Männistö kommentoi artikkelia Lasse Männistö: Julkisten palveluiden on uudistuttava
- Tweets that mention Elinvoimainen Suomi | Suomen elinvoiman lähteet -- Topsy.com kommentoi artikkelia Elinvoimainen Suomi
- Lauri Gröhn kommentoi artikkelia Dan Koivulaakso: Luovuus syntyy yhteisöllisyydestä ja vauraus jakamisesta
- Antti Kääriäinen kommentoi artikkelia Dan Koivulaakso: Luovuus syntyy yhteisöllisyydestä ja vauraus jakamisesta
- Matti Hyryläinen kommentoi artikkelia Elinvoiman lähteille
Ensimmäisen työpajan satoa
11.11.2009
Kehitysohjelmamme joulukuun Vaikuttajafoorumia syyskuisen tehtäväksiannon pohjalta valmisteleva ensimmäinen 30 asiantuntijan työpaja kokoontui lokakuun lopun harmaan sateisessa säässä ja synkeiden talousuutisten keskellä. Ei kuitenkaan masentuneena tai toivonsa heittäneenä, vaan energisellä ”sotaa apatiaa vastaan” -asenteella, tavoitteena löytää tapoja, joilla lamaantunut Suomi saadaan havahtumaan tekemisen tahtoon ja meininkiin. Maailmassa, jossa suuret murrokset muuttavat perusteellisesti useimpien toimialojen ansaintalogiikkaa ja myös julkisen sektorin toiminnan perusteita. Tilanteessa, jossa aikaa ei ole hukattavaksi.
Kriittiseksi tekijäksi Suomen tulevaisuudelle todettiin henki. Henkeen kuuluu usko tulevaisuuteen, tosissaan (vaan ei vailla huumorintajua, pakonomaisesti tai ilottomasti) tekeminen, oman kortensa kekoon kantaminen, muiden arvostaminen ja rohkaiseminen sekä luottamuksellinen yhteistyö. Henki pohjaa arvoihin ja rakentaa elinvoimaisuutta. Jotta henki voi kasvaa yhteisölliseksi nosteeksi, tarvitaan tulevaisuuden näköaloja, suuntaa.
Tahtotila on elinvoimainen Suomi ja sitä hahmoteltiin seuraavien adjektiivien avulla: innostava, rohkea, riskinottokykyinen, osaava, osallistuva, välittävä, moninaisuutta arvostava, yhteistyökykyinen ja mukaankutsuva. Yksi osa meneillään olevaa työtä on määritellä elinvoimalle konkreettisia, seurattavissa olevia mittareita yksilön, organisaatioiden ja yhteiskunnan kannalta.
Keskiössä työpajaprosessissa on ihminen ja mielekäs tekeminen, työ, joka muodostaa tärkeän osan oman arvon tunteesta ja elämän kokemisesta merkityksellisenä. Sen lisäksi, että se on sekä yksilön että kansantalouden toimeentulon perusta. Työn luonne ja sisältö muuttuu siirtyessämme tieto- ja palveluyhteiskuntaan; samanaikaisesti tuotannon kansainvälistyminen vähentää teollista työtä täällä. Suuri huolenaihe on, mistä työtä ihmisille poistuneiden teollisten työpaikkojen sijaan, mistä riittävän vahvoja uuden kasvun alkuja. Huolenaihe on myös se, miten pystymme uudistamaan usein hierarkkisia toimintatapojamme vuorovaikutteisemmiksi, sellaisiksi, joilla pysymme vaikeasti ennakoitavan maailman pulssilla ja kehityksessä mukana.
Työpaja päätti lähteä hakemaan polkuja kohti tahtotilaa seuraavista näkökulmista:
- Yrittäjyys
- Osaaminen ja innovaatioympäristö
- Johtaminen ja hallinta (governance)
- Kestävä malli hyvinvointiyhteiskunnalle
Aidon avautumisen…
Kaikkiin näkökulmiin liittyy tavalla tai toisella Suomen avautuminen ja verkottuminen. Suomi on voimakkaasti viennistä riippuva kansantalous. Mikä on roolimme uudenlaisessa kansainvälisessä työnjaossa? Missä olemme aloitteentekijöitä, perustajia ja yhteistyöhön kokoavan osaamisen alustoja, missä menemme mukaan omalla lisäarvollamme toisten käynnistämiin ideoihin? Avautuminen tarkoittaa sitä, että Suomi ja suomalaiset kytkeytyvät todella osaksi kansainvälisiä verkostoja… ja muualta tulevat sekä muualla toimivat osaksi meidän verkostojamme. Digitaalisessa, jälkiteollisessa maailmassa valtiot kilpailevat kyvyllään toimia innovaatio- ja yrittäjäympäristönä, ei niinkään perinteisillä suhteellisilla tuotannontekijäeduilla ja -eroilla. Oleellista on, että muualtakin halutaan tulla Suomeen käynnistämään ja kehittämään uusia, kiinnostavia juttuja. Meidän on ajateltava useammin outside-in, maailmanlaajuisesta näkökulmasta käsin kuin sisälähtöisesti ja -pölytteisesti, oman joukon kesken.
Mihin Suomen pitäisi sitten panostuksiaan kohdentaa? Ovatko julkiset panostukset toisaalta liian pirstoutuneita ja toisaalta liiaksi ”vanhoja” aloja tukevia? Globaaleissa meneillään olevissa paradigmamuutoksissa (esimerkkinä ihmisten arvoissa tapahtuneet muutokset energiaa ja ympäristöä säästäviä sekä päästöjä vähentäviä ratkaisuja suosiviksi, sääntelyn lisäksi) aukeaa isoja kansainvälisiä mahdollisuuksia, mutta myös kilpailu tulee olemaan kovaa ja riskit siten suuria. Miten Suomi voi parantaa mahdollisuuksiaan toimia merkittävänä innovaatioympäristönä? Millä alueilla meillä on mahdollisuuksia kehittää maailmanluokan osaamista ja ratkaisuja? Paljon appeita tähän pohdintaan ja myös välittömille toimille tarjoaa vastajulkistettu innovaatiojärjestelmämme arviointi.
…ja verkottumisen välttämättömyys
Maiden välisen liiketoiminnan sijoittumismittelön ohella tärkeäksi nousee erilaisten kansainvälisten verkostojen välinen kilpailu. Digitaalisessa maailmassa verkostoissa toimivien ei tarvitse olla fyysisesti samassa paikassa: pieni väestöpohja ei ole rajoite, jos pystytään rakentamaan liiketoimintoja, yhteisöjä ja avoimia innovaatioalustoja, jotka houkuttelevat osaajia eri puolilta maailmaa mukaan toimijoiksi.
Digitalisaatio ja sen mahdollistama toimintaprosessien automatisointi, käyttäjälähtöisten palveluiden tuottaminen ja jatkuva vuorovaikutus on läpitunkeva osa nykyaikaista yhteiskuntaa. Tällä on valtava merkitys niin toimintojen organisoimiselle, johtamiselle, tavoille tehdä työtä kuin uuden osaamisen luomiselle – siksi se myös haastaa, jopa velvoittaa olemassa olevien rakenteiden, instituutioiden ja toimintamallien kriittiseen tarkasteluun. Siilomaiseen työskentelyyn ja päällekkäisyyksiin ei ole syytä eikä varaa, käyttäjä/tarvelähtöinen ajattelu vaatii vahvistamista, toimijoiden viidakko karsimista ja tehtäväjaot kirkastamista. Digitalisaatio ja verkkoympäristö tarjoavat sekä bisnesmalli-innovaatioiden että tuottavuuden lisäämismahdollisuuksia eritoten palvelusektorilla. Tästä n. 50% koostuu julkisista palveluista – iso haaste ja iso mahdollisuus!
Edunvalvonnasta tulevaisuuden rakentamiseen
Yksisilmäinen edunvalvonta, kenen tahansa toimesta, ei kanna erinomaiseen tulemaan missään olosuhteissa. Isoissa murroksissa kaikkien on herättävä laaja-alaisen, totutuista ennakkoasetelmista irrottautuvan avoimen kriittisen arvioinnin välttämättömyyteen: Ollaanko jääty puolustamaan historian linnakkeita? Ovatko tulevaisuuden ja elinvoimaisuuden kannalta oleelliset kysymykset toisaalla? Ja siten myös ihmisten etu?
Moninaisuus rakentaa luovaa jännitettä ja mahdollistaa uuden synnyttämisen. Etenkin, kun mukaan lisätään luottamus ja kunnioitus. Tältä pohjalta monenlaisten taustojen, osaamisten ja ikäkertymien rikastuttama, positiivisen kirjava joukkiomme jatkaa prosessin eteenpäinviemistä.
Kaikkii nuo avainsanat ( Digitaalisuus, Elinvoima, Innovaatio, Johtaminen, Osaaminen, Tulevaisuus, Työ, Verkostot, Yrittäjyys) löytyvät kymmenistä eri paikoista. Esimerkiksi
https://www.taydennyskoulutus.fi/img/lib/osaamiseen%20perustuva%20innovaatiotoiminta.pdf
http://oske-net-bin.directo.fi/@Bin/7393754fd17956413b8cb607bdf21ba2/1258298606/application/pdf/13555/OSKE_esite_Suomi.pdf
Tuollainen kaikkea syleilevä ajattelu ei johda mihinkään, vaan syntyy tekstejä, joita luetaan vaan pakon edessä.
Sama juttu näiden kanssa:
1. Yrittäjyys
2. Osaaminen ja innovaatioympäristö
3. Johtaminen ja hallinta (governance)
4. Kestävä malli hyvinvointiyhteiskunnalle
Suomessa ei ole kuin kaksi ongelmaa: Ideoiden puute ja kyky toteuttaa nuo vähäiset ideat. Työryhmä demonstroi hienosti edellistä.
Repikää tästä:
http://grohn.blogit.uusisuomi.fi/
Onko sinulla Gröhn ratkaisuja, vai pelkkää ruikutusta.
Tosinpa vain, ettei työryhmä esittänyt mitään uusia avauksia, uusia ideoita.
Työryhmän voisi siis mahona lopettaa.
Lauri Gröhn esitti pontevaa kritiikkiä… Yhdessä asiassa olen hieman eri mieltä: Ideoita on taatusti runsaasti joka puolella, mutta niitä vaivaa se, että ne on keksitty usein teknologialähtöisesti, josta seuraa, että ei ole riittävästi haettu ensin aitoa ongelmaa, jonka ne ratkaisevat.
Erittäin tärkeä pointti on saada mukaan aitoja yrittäjiä. Muuten tämä keskustelu menee “herrojen huviksi”, joka jää kaikumaan marmorikäytäville.
Sosiaalisen media kautta on avattava uudet ladut, johon kaikki voivat osallistua ja tuntevat, että heitä myös kuunnellaan.
Mielestäni tässä Sarin kokoamassa väliraportissa parasta ovat kysymykset: ”Ollaanko jääty puolustamaan historian linnakkeita? Ovatko tulevaisuuden ja elinvoimaisuuden kannalta oleelliset kysymykset toisaalla? Ja siten myös ihmisten etu?”
Kenelle elinvoimaa ollaan etsimässä? Niille nuorille, jotka tänään viiltelevät itseään? Niille opiskelijoille, jotka tänään tarvitsevat psykiatrista apua? Vai niille, joiden huomenna odotetaan itseään säästämättä taistelevan Suomen kilpailukyvyn puolesta? Vai onko kyse samoista ihmisistä.
Oletetaan, että he ovat samoja. Valittavana on kaksi strategiaa. Toisen mukaan tarjoamme kilpailukyvystä taisteleville entistä parempia etuja, joiden kannustamana kasvatetaan varallisuutta, jolla sitten ostetaan lääkkeitä ja hoitoja erilaisiin haavoihin. Toisen mukaan vähennämme niitä kannusteita ja etuja, joista taisteleminen aiheuttaa erilaisia haavoja, ja saamme terveempiä ihmisiä tekemään töitään.
Edellinen strategia johtaa polarisoituneeseen yhteiskuntaan, joka toimii sillä tasolla kuin rikkaammat viitsivät maksaa veroja ja pitää huolta köyhemmistä. Jälkimmäinen johtaa tasaisemman hoitosuhteen yhteiskuntaan.
Olen ymmärtävinäni, että tämä elinvoimaprojekti on lähtöasetelmastaan automaattisesti asettumassa kuvaamani ensimmäisen strategian kannalle. Sallittakoon kuitenkin eriävä mielipide. Minun mielestäni tulevaisuuden ja kestävän kehityksen kannalta jälkimmäinen strategia on parempi.
Mitä kyseiset talouden kasvattamiseen tarkoitetut kannusteet ja edut ovat?
Kaikki joillekin myönnettävät rajoittavat oikeudet, niin valtiovallan kuin yritystenkin antamat, toimivat kannustimina, jotka voimistavat yhteiskunnan jakautumista voittajiin ja häviäjiin. Tänään tärkeimmät niistä kohdistuvat informaation hyödyntämiseen, joka voimavara sinänsä on ehtymätön ja vain kasvaa sitä jaettaessa. Tarkoitan tekijänoikeuksia ja patentteja, jotka keinotekoisesti, valtiovallan toimesta luovat niukkuutta tietojen hyödyntämiseen ja samalla voimistavat hyvinvointieroja.
Vaikka emme voi sivuuttaa näitä koskevia kansainvälisiä sopimuksia, voimme silti tehdä kaksi asiaa tulevaisuutemme eteen.
Voimme tulkita kyseisiä sopimuksia niin keveästi kuin mahdollista. Siihen ei ole sen enempää eettistä kuin taloudellistakaan estettä, sillä osattomien etujen puolustamista pidetään yleensä moraalisena tekona ja taloudellisestikin näiden oikeuksien tulot ovat suomalaisille miinusmerkkiset.
Toiseksi voimme vaikuttaa siihen, mihin suuntaan kansainväliset sopimukset asiassa kehittyvät. Voimme pienenä kansakuntana ottaa kaikkien heikompien asian omaksemme. Enkä tarkoita tiedollisesti heikompia enkä taidollisesti heikompia vaan taloudellisilta oikeuksiltaan ja varallisuudeltaan heikompia. Kyseessä eivät myöskään ole lukumäärältään heikommat, sillä ympäri maailman ihmiset ovat alkaneet huomata, miten suuri tuloeroja voimistava merkitys informaatio-oikeuksien omistamisella on ja miten ristiriitaisiin käytäntöihin niiden ylläpitäminen johtaa.
Mitä puuttuu – ja minkä hankkiminen vaatii ja antaa elinvoimaa – on tietoa kyseisestä asiasta ja ajatuksia siitä, miten tällainen kenenkään erityisiä etuja ajamaton pyrkimys voidaan politisoida yhteiseksi, tavoitteelliseksi toiminnaksi.
Kaikkiaan minun on vaikea nähdä, miksi nuoret innostuisivat pyrkimyksistä, joiden tarkoituksena on kilpailukyvyn parantaminen tai talouskasvun nopeuttaminen, kun niin teoria kuin käytäntökin todistavat sitä, ettei kasvu enää lisää ihmisten hyvinvointia vaan siihen pakolla pyrkiminen päinvastoin kaventaa heidän vapauttaan valita.
Miksi siis puolustaa tätä historian linnaketta? Eikö pitäisi tunnustaa maailman muuttuminen ja kääntää katse valoisampaan suuntaan.
Mielestäni Suomen elivoiman lähteet on paras näkemäni puheenvuoro suomalaisen yhteiskunnan tilasta murroksen keskellä. Erityisesti tärkeänä pidin Sari Baldaufin kannanottoa hengen tärkeydestä muutosessa. Oikeanlainen henkinen asenne poistaa monenlaisia ongelmia ja saa aikaan positiivisen kierteen josta seuraa taasen vastuunottoa, aitoa yhteistyötä erilaisten toimijoiden välillä, muiden kunnioitus ja tarttuminen tulevaisuuden tuomiin mahdollisuuksiin sekä kestävä kehitys. Nyky-yhteiskuntaa leimaa kaikessa ylenpalttisen kilpailun korostaminen. Alueellisella tasolla kilpailu on johtanut vähien resurssien tehottomaan käyttöön ja eri toimijoiden tulehtuneisiin suhteisiin. Henkeen kuuluu myös mielestäni yhteistyön korostaminen liiallisen kilpailun sijaan. On hyvä siis miettiä myös sitä missä kulkee tuottavuutta edistävän terveen kilpailun raja yhteiskunnassa. Olisiko joskus järkevää verkostoitua enemmän ja tehdä yhteistyötä? Suomi on tällä hetkellä täynnä toistensa kanssa kilpailevia alueita ja ohjelmia joista luovuus on kaukana!
Henkeen kuuluu mielestäni myös luovuus joka tarkoittaa yksilön ja organisaation kykyä käyttää uutta tietoa ja täysin uusia toimintatapoja ongelmien ratkaisuun. Kun luova energia katoaa yksilön elämästä ja yhteiskunnasta, siitä seuraa usein se että aletaan liikaa tuijottamaan jo saavutettuihin etuihin ja olemassa oleviin rakenteisiin kuin itse käsillä olevien ongelmien ratkaisemiseen. Tämä johtaa myös laskevaan negatiiviseen kierteeseen josta on vaikea päästä pois.
Suomen elinvoiman lähteet on hyvä keskustelun avaus jota kannattaa jatkaa. Kannattaa myös miettiä sitä miten voimme antaa tukemme uusille avauksille ja viedä niitä parhaan kykymme mukaan eteenpäin. Suomi ei ole mielestäni ollut kovinkaan ketterä ja nopea maa uusien avauksien käynnistäjänä. Suomen innovaatiojärjestelmän ja kasvuyrittäjyyden suurimpia ongelmia edelleen on ilon, rohkeuden ja energian tukahduttaminen, totesi eräs Nexit Ventures Oy:n sijoitusjohtaja Tekniikan Näköalat lehdessä vuonna 2007.
Tähän ei minulla ole lisättävää.
Noita sanoja “oikea asenne”, “luovuus”, “uudet toimintatavat” ovat pyörineet framilla jo 80 luvulta alkaen ja lukuisat työryhmät, strategian, juhlapuheet ovat tautologisesti toistaneet noita sanoa muiden mantrojen lomassa.
Hyviä asioita sinänsä, mutta miksi yritysten menestys ei ole tuonut sitä oikeaa hyvinvointia yritysten työntekijöille eikä muullekaan kansalle?
Poliittisella tasolla keinoista on tullut tavoitteita, mitään suuntaa johonkin ei sensijaan ole näkyvissä-
Yksilötasolla valtaosaihmisistä ei tiedä, mitä tekisi elämällään, jos heistä tulisi taloudellisesti riippumattomia, vaikka siihen he pyrkivät ja uhraavat aikansa ja perheensä. Eläkeläisistähän tuon näkee selvästi. Suurin osa on tuuliajolla.
Ehdotan seuraavalle workshopille, että kukin osanottaja kertoisi anonyymisti paperilla, mikä on heidän elämänsä tarkoitus. Siis tarkoitus, ei mikään kvasitarkoitus. Siis ihan itselle tarkoitus, ei muille. Kun tämä selviäisi, siitä voisi jatkaa, jos uskallatte. Sitten voisitte katsoa, mikä voisi olla Suomen suunta, jolle nuo (uudet) keinot voitaisiin alistaa.
Lauri Gröhn
metasäveltäjä, Nauvo
Kun seuraa sivusta ja ulkopuolisena tämän uuden ohjelman alkuaskeleita, tulee väistämättä mieleen Paul Valeryn sanat:
”Se, mikä on yksinkertaista on väärää. Se, mikä ei ole yksinkertaista, on hyödytöntä”
Nyt näyttäisi siltä, että tässä ohjelmassa ollaan ainakin vielä tuon lauseen alkuosassa.
Yleisiä kehittämisen perusvaaroja ovat ainakin seuraavat:
• Tehdään liian yleinen, kaikkea syleilevä konteksti, strategia tai ohjelma, jonka suuntaava, ohjaava tai operationaalinen arvo on mitäänsanomaton.
• Käydään jatkuvaa debattia ja dialogia irrallisista yksityiskohdista pohtimatta, erilaisten asioiden vuorovaikutusta, relaatioita, implikaatiota, välillisiä ja välittömiä vaikutuksia.
• Asiat esitetään vain omista lähtökohdista käsin, käytetään vain oman viiteryhmän intressiartikulointia, pyritään lobbaamaan oman intressiryhmän arvot ja toimintatavat yleisesti hyväksytyksi, vallitsevaksi käytännöksi, eikä haluta ymmärtää muita lähtökohtia tai lähestymistapoja.
Hyvän kehitysohjelman rakentamisessa oli otettava huomioon ainakin seuraavat asiat:
1 On asetettava päämäärät, jotka ovat kaikkien tulkittavissa ja ymmärrettävissä.
2 On käytävä keskustelu tulkinnoista ja sovittava yhteinen ja konkreettinen tapa lähestyä asioita.
3 On arvioita asioiden nykytila avoimesti ja suhteessa manifestoituihin päämääriin.
4 On nostettava avoimesti esiin nykyiset ristiriidat, potentiaaliset konfliktit, erimielisyydet ja erilaiset intressit.
5 On arvioitava kuilu asioiden nykytilan ja päämärien (niiden tulkintojen) välillä.
6 On arvioitava sitä, miten paljon aikaa, mitä ja millaisia voimavaroja tarvitaan, jotta päämääriin voitaisiin päästä.
7 On sovittava siitä, miten intressit sovitetaan yhteen, mistä voimavarat otetaan ja miten ne kohdennetaan.
8 On pystyttävä luomaan intoa, tahtoa ja halua päämäärien toteuttamiseksi.
9 On pystyttävä organisoimaan, mobilisoimaan ja koordinoimaan ihmiset päämäärien saavuttamiseksi. On päätettävä, millä tasolla, miten ja kuka toteuttaa sovitut toimet.
10 On pystyttävä muuttamaan yhteisesti, perustellusti ja nopeasti suuntaa, jos olosuhteiden muutos sitä edellyttää.
Jokainen kohta vaatii laajoja, yksityiskohtaisia, moniulotteisia lähestymistapoja ja perusteluja. Myös yksityiskohtien ja kokonaisuuksien välistä uusista rakenteista, dynamiikasta, konsepteista ja konteksteistä pitää tulla ymmärrettäviä. Se puolestaan vaatii oivallusta, tietoa ja taitoa, tahtoa ja kokemusta, kykyä, osaamista ja halua nähdä asioita uudella tavalla. Mahdolliset heppoiset arviot ja linjavedot tekevät karhunpalveluksen hyvälle asialle.
Jotta tämä olisi edes ylipäätään mahdollista, olisi aluksi tiedettävä, mitä se tässä ohjelmassa peräänkuulutetulla elinvoimalla ihan oikeasti tarkoitetaan ja mistä se kumpuaa ? Mitä ovat tämän elinvoiman potentiaalit, missä ne piilevät, miten elinvoimaa vahvistetaan , miten elinvoimatekijät mobilisoidaan ja kohdennetaan ?
Pahimmillaan tällaisesta projektista voi tulla pelkkää yhteiskunnan valohoitoa ja osallistujien sielunhoitoa, joka pyyhkii todelliset ongelmat ja samalla yhteiskunnan muutostekijät takaisin maton alle.
Toimittaja Jaakko Lyytinen etsi eilen HS:n kolumnissaan suomalaisen elinvoiman lähteitä peilaten Pekka Herliniä ja Urho Kekkosta Machiavelliin.
Mutta onneksi Machiavelli menee vihdoin roskiin myös täällä. Mannermaiset ajattelijat havaitsivat hänet kaikkien diktaattoreiden oppi-isäksi jo kauan sitten.
Sen sijaan meillä kaikki on historiaa, tai paremminkin menneisyyden hallintaa kuten politiikan tohtorit sanovat, olipa sitten äänessä Erkki Tuomioja, Alexander Stubb, Seppo Kääriäinen, Olli Rehn, Alpo Rusi, Paavo tai Raimo Väyrynen, Teija Tiilikainen, Lasse Lehtinen jne.
Hieman yllättäen Risto E J Penttilä poikkeaa blogikirjoituksessaan (18.11.09) tohtorien valtavirrasta:
“Vain harva sveitsiläinen tietää, kuka on maan presidentti tai ulkoministeri. Pääasia on, että asiat hoituvat eikä hallitus liikaa puutu ihmisten tai kantonien elämään. Eurooppa näyttää seuraavan Sveitsin viitoittamalla tiellä. Tänään todennäköisesti paljastuu, että presidentiksi tulee joku harvan tuntema belgialainen, hollantilainen tai suomalainen. Kyllä kai se näinkin menee.”
Sen sijaan tohtori Esko Antola on jo useaan otteeseen ehtinyt vaatimaan Olli Rehnille painavaa salkkua yrittämättäkään perustella miksi se olisi juuri Rehnille saati pienelle Suomelle tarpeen, ellemme sitten halua olla machiavellistejä?
Enemmistöön kuuluvat muodostavat pelkällä olemassaolollaan uhan vähemmistöön kuuluville – siinäpä suomalaisen älymystön sisä- ja ulkopoliittinen probleemi?
Suomi ei olisi koskaan voittanut Talvisotaa, jos juoksuhaudoissa olisi ollut epäileviä tuomaita.
Mistäkö elinvoimaa?
Antautumalla ja luottamalla Jeesukseen Kristukseen, sillä Hän on Tie, Totuus ja ELÄMÄ.
Minusta olisi hyvä miettiä niitä tekijöitä, mitkä syövät Suomen elinvoimaa.
Eräs vahingollisimpia asioita on ollut Suomessa harjoitettu käsittämätön aluepolitiikka, jossa elinvoimaisten alueiden suorituskykyä on tarkoituksella heikennetty, jotta on saatu jossakin annettua tekohengitystä logistisesti, ilmastollisesti ja kustannustehokkuudeltaan kyseenalaisesti sijoitetulle toiminalla.
Sen sijaan että annettaisiin oikeasti toimiville keskuksille mahdollisuus kehittyä ja vetää koko Suomea, on näillä aluepolitiikan nimissä tehdyillä toimilla vahingoitettu aluekeskuksia ja annettu pitkällä tähtäimellä katteettomia kehitysnäkymiä muitten alueitten yrityksille.
Tänään olisi hyvä muistaa moniarvoinen, verkottunut ja suvaitseva itsenäisyys kaiken elinvoiman vahvimpana taustana.
Pitäisikö vielä lähteä aivan alusta ja miettiä mikä on ongelma. Mikä elinvoimaamme eniten nakertaa?
Sikäli kun olen ihmisten tuntoja oikein tulkinnut, niin tavallista kansalaista masentaa ehkä eniten taloudellisen kilpailun koveneminen.
Se masentaa, että pysyäkseen muiden mukana on opiskeltava yhä enemmän ja tehtävä yhä lujemmin töitä. Ja vaikka opiskelisi kuinka hyvin, työpaikasta on vielä taisteltava. Ja vaikka tekisi töitä kuinka hyvin, työpaikka voi silti mennä alta.
Se masentaa, että kilpailun kiristyessä ihmisten itsekkyys voimistuu. Omaa on nostettava ja muita painettava. Huomiota on saatava ja kyynärpäitä käytettävä. Ahneudesta palkitaan, ei toisten huomioon ottamisesta.
Se masentaa, että työstä palkitaan niin paljon heikommin kuin omistamisesta. Että maailman taloudesta on tulossa yksi suuri kasino, jossa harvat omistajat ja johtajat voittavat ja muut häviävät.
Se masentaa, että koko tämä kilpailutalous on niin kuluttavaa. Se kuluttaa ihmisiä ja se kuluttaa luontoa, eikä kukaan osaa tai halua sanoa, miten tästä kierteestä päästäisiin.
Ja se masentaa lopullisesti, että ne keinot, joilla kansalaisia nyt yritetään piristää ja elinvoimaistaa, ovat juuri sellaisia kannustimia, jotka edelleen koventavat taloudellista kilpailua.
Jukka Kemppinen on blogillaan antanut luvan kopioda tekstejään sieltä ja vaikka tässä olisi mahdollisuus laittaa vain linkki, kopioin tämän koko tekstin, sillä asia on minusta merkittävä ja sopii tähän kuin nenä silmään. Linkki on tekstin lopussa.
Vaivoin ennen joulua (ratkaisu 16.12.) lähtivät EU:n ja yritysten yhteisellä rahalla käyntiin ensimmäiset suurhankkeet. Niitä on kolme, Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin kestävän kehityksen energia, ilmastonmuutoksen vaikutusten pehmentäminen ja tulevaisuuden tiedon ja viestinnän yhteisö (future innovation and communication scoiety).
Kolmannessa ovat mukana Aalto-yliopisto, VTT ja Nokia. HIITin rooli ei ollut eikä ole mitenkään vähäinen. Hankkeen ykkösketjussa pelasi professori Martti Mäntylä, jonka Urheiluruutu-henkinen selostus (”miltäs nyt tuntuu”) löytyy osoitteesta
http://inhiit.blogspot.com/2009/12/eit-ict-labs-suomeen-kuinkas-se-kavi.htm
Avoimen tieteellisen kilpailun voittaminen tällaisessa pelissä, jossa pelimerkin suuruus on luokkaa 100 miljoonaa euroa vuodessa, ei ole tutkimuksen puolella verrattavissa Eurovision laulukilpailun voittamiseen. Se on niin paljon kovempi kisa.
“Today is a great day for innovation in Europe. With the selection of the first three Knowledge and Innovation Communities, the European Institute of Innovation and Technology marks the starting point of a new approach to innovation and knowledge sharing. The KICs will be our test-beds for an entirely new type of collaborations across the innovation web, bringing together our most excellent resources from higher education, research, business and entrepreneurship. Through the KICs we want to generate real impact in terms of new business creation, entrepreneurship and societal benefit…”
http://eit.europa.eu/press/news-archive/single-view/article/the-european-institute-of-innovation-and-technology-eit-launches-first-three-knowledge-and-innovat.html
Tähän mennessä on tapahtunut… Loppukilpailussa voittanut paperi panostaa erittäin vahvasti ihmisiin, joiden elämää ja toimintaa tekniikan pitää auttaa, ei enää tekniikkaan, jonka ympärillä pyörii tarpeettomia ja pahan hajuisia ihmisiä.
HIITin sisäinen nimitys tutkimussuunnalle on ”social networking”.
Luonnollisesti iskemme kiinni köyhyyteen ja osattomuuteen. Ei teknologia sitä ratkaise, mutta ei se ole liioin vailla merkitystä.
Kymmenen vuotta kehittelemämme oikeudellis-kulttuurihistoriallinen jyvänen on yhtenä mausteena keitossa. Missä innovaatio, siellä kysymys ”kenen” – patentit, tekijänoikeus.
Itse lisään, kaiken aikaisemmin asiassa lausumani uudistaen, ajatuksen. Sanon sitä suorastaan ajatukseksi.
Ympäristön käsittäminen vain elolliseksi ympäristöksi on mielivaltaista, suoraan 1800-luvun puolivälistä nykypäivään siirtynyttä ajattelua, joka on vierasta todellisuudelle ja käyttökelvotonta ja tuo mieleen huonommat fyysikot.
Biotieteet ovat jo luopuneet yrityksestä vedellä rajoja ”eläinten” ja joidenkin muiden välille. Samat tieteet ovat selvittäneet, että periytyminen on sekä eräiden emästen eli siis aineiden että näiden järjestykseen koodatun informaation (rakennussuunnitelman) siirtymistä.
Elävä ympäristö sikaloista ilmakehän tapahtumiin on tärkeä, mutta myös ihmisellä on hyvä olla talo, jossa hän asuu ajatuksiensa ja tunteittensa kanssa. Tyypillisesti hän ei asu yksin. Perhe, joukko tai ryhmä on mukana.
Elämää pitävät yllä uskomusjärjestelmät, nekin joita sanotaan tieteiksi, ja myös ne, joita mainitaan taiteiksi, ja ne joita sanotaan epätieteellisiksi.
Ihminen pitää yhteyttä puhumalla ja kirjoittamalla, ja siihen käytetään välineitä. Muuan väline on kynä. Toinen on rihvelitaulu. Kolmas on tietoverkko. Kun ihminen heittäytyi hurjaksi joskus 30 000 vuotta sitten, luolien seiniin alkoi ilmaantua uskomusjärjestelmiin ja havaintojen maailmaan liittyviä kuvia. Kuvien tuottaminen on tärkeää – ja äänten tuottaminen.
Maataloudessa ei ole ollut sataan vuoteen mitään spontaania. Elintarviketuotanto on luutunut samalla tavalla kuin suuri osa ns. savupiipputeollisuudesta, ja osoittanut myös olevansa samalla tavalla myrkyllinen suhteessa ympäristöön, esimerkiksi vesiin ja ilmaan.
Se mikä on syntynyt mielijohteesta tai vähällä suunnittelulla, on enimmäkseen pahentanut tilannetta. Esimerkki voisi olla lentoliikenne.
Sähköinen ympäristö eli maailmamme digitaalinen osa on yhteydessä siihen ympäristöön, joka rakentuu soluista eli kasvaa, kuolee ja kävelee, lentää ilmassa tai matelee maassa. Emme ole keksimässä ikiliikkujaa emmekä lisää ruutia. Sen sijaan olemme miettineet, mikä on oikeasti tärkeämpää kuin jokin muu.
Alkuperäinen teksti löytyy alla olevasta linkistä
http://kemppinen.blogspot.com/2009/12/iso-asia.html#comments
UUTTA NOKIAA VAI NEUVOSTOLIITTOA ETSIMÄSSÄ?
Hienoa, että innovaatiosta puhutaan ja kirjoitetaan ja asioille jopa yritetään tehdä jotakin niiden laidan parantamiseksi. Nokialta pyydettiin kommentoimaan tätä keskustelua, jotenpa muutama kommentti:
1. Ensinnäkin näkisin, että tässä keskustelussa on paljon hyvää. Hengen korostaminen on tärkeää, kuten Sari Baldauf tuo esille. Hengen ja tahtotilan tärkeyden tiedän henk koht kokemuksesta esim. sitä kautta, että olen pelannut jonkin verran koripalloa. Joukkueista voittaa usein se, jossa on parempi henki ja jolla on muita parempi tahtotila.
2. Rakentavaa kritiikkiä: Toisaalta koripalloilijana tiedän myös, että voittaminen vaatii, että tiedetään, että mikä on urheilun laji, kuka on mahdollinen vastustaja, ketkä ovat “meidän” joukkueessa ja ketkä “niiden” puolella, kauan ottelu kestää, mitkä ovat muita pelin sääntöjä, jne. Kun a) tiedetään mitä tehdään ja b) henki on kunnossa, niin sitten pallo on ns. hallussa.
3. Synteesi: Kun pallo on koripallossa hallussa niin sitten voidaan pelikentällä vähän improvisoidakin, mikä edelleen parantaa menestymismahdollisuuksia. Improvisaatio tarkoittaa, että pelaajat hyödyntävät mahdollisuuksia ja paikkaavat puutteita, joita valmentajan suunnitelma ei ole tarkasti speksannut. Kun siis tarkastelen tätä elinvoimapuhetta ja -kirjoittelua edellämainituista koripallovertausten näkökulmista niin tulkitsisin, että suomalaiset ovat tässä diskurssissa joukkue ja vastustajat ovat kaikki muut. Urheilulajin erityispiirteet, pelin säännöt ja niin edelleen tarvitsisivat vielä vähän täsmennystä. Pallo on vaarassa joutua hukkaan. Nykydiskurssi jättää liian vähän sijaa improvisaatiolle. Elinvoima ja innovatiivisuus uhkaavat jäädä virkamiestason puuhasteluksi, siis puheeksi ja kirjoitteluksi, mutta ei käytännön elinvoimaksi, innovatiivisuudeksi, tai mitä sitten mahdollisesti tavoitellaankaan. Näen itseni tässä asiassa (en niinkään osana elinvoimayhteisöä kuin) osana suurta yleisöä, jonka on vaikea innostua.
4. Esimerkki nykydiskurssista: Sixten Korkman vakuuttaa meille, että hän ja muut Suomen päätöksentekijöiden eliitissä kyllä tietävät mitä ollaan tekemässä, että se ei ole ongelma, ainoastaan tekeminen on ongelma Petja Jäppinen kertoo, että kunhan panostetaan EUR 100 miljoonaa niin sitten tapahtuu. Itselläni on toisenlainen kuva — ei kenties parempi, mutta hieman erilainen.
5. Kommentti innovatiivisesta marginaalista: Kun UniPid-verkosto eli Suomen yliopistojen kehitysmaaopetuksen ja -tutkimuksen verkoston nimissä olemme yhdessä noin 10 Euroopan Unionin maan ja 3 Afrikan Unionin maan kanssa etsineet meille katto-organisaatiota jostakin Suomen monista ministeriöistä tai niiden alaisista rahoittajaorganisaatioista haasteeksi on muodostunut, että kaikki ministeriöt ovat organisaatioidensa uudistumisen ja suurhankkeidensa ikeessä, ja on ollut vaikeata löytää kansainvälisen tutkimusverkoston yhteistyön aikataulun vaatimusten puitteissa Suomesta katto-organisaatiota, VAIKKA TÄMÄ EI MAKSAISI MITÄÄN tälle ministeriölle tai rahoittajaorganisaatiolle. Ministeriöissä valittellaan, että ERAfrica-hankkeemme on juuri sitä, mitä suomalaisten pitäisi tehdä viimeistään parin vuoden päästä. He valittelevat myös, että heidän tapauksessa Suomessa nykyuudistumiset muodot eivät jätä sijaa improvisaatiolle. Vasta sitten kun panostetaan paljon rahaa ja energiaa johonkin hankkeeseen, voidaan tästä hankkeesta kuitata hyötyjä. Muistuttaisin, että myös Neuvostoliitossa governance toimi panos- eikä tuotosvetoisesti.
6. So what: Väittäisin, että suomalaista elinvoimaa edistäisi, että elinvoimaa annettaisi syntyä myös entisten tai nykyisten “siilojen” ulkopuolelta. Suomessa kun ministeriöitä ja yliopistoja uudistetaan niin lisääntyvä rahoitus murtaa kenties joitakin siiloja yhdistettävien yliopistojen välillä, mutta rakentaa samalla isompia siiloja. Uusissa suursiiloissa on entistä vahvemmat ja korkeamma seinät.
7. Yhteenveto: Henki ja tahtotila eivät mielestäni riitä, jos pallo on hukassa. Uutta Nokia etsiessä on hyvä muistaa, että Nokian nousu perustui suurelta osin improvisaatiolle, jota yksilöt ja pienryhmät tekivät päällikkötasolla. Sittemmin Nokia on menestynyt vähemmän hyvin. Nokialla on ollut vähemmän sijaa improvisaatiolle, vaikka esim. 3G Notebook on poikkeus. Improvisaatio edistää menestystä. Kun improvisaatio on tavoittelemisen arvoista, esimerkiksi Lauri Gröhnin kriittiset kommentit kaipaisivat huomioimista. Hänhän on musiikki-ihmisiä. Musiikin kanssa olevat ihmiset tietävät usein muita ihmisiä paremmin, että mitä on improvisaatio, miten sitä voidaan tehdä jne, jopa niin, että yleisökin innostuu.
Samalla käytän tämän mahdollisuuden toivottaa Hyvää uutta vuotta myös Sinulle.
Meidän puolella,
Antti