Elinvoima itsessään on käsitteenä haasteellinen, sillä yhden elinvoima voi tukahduttaa muiden mahdollisuuksia mielekkääseen ja hyvään elämään. Tämä onkin ansiokkaasti todettu ohjelmamme elinvoimamäärittelyn yhteydessä: ”Talouden kasvun ja kilpailukyvyn edistämisen vaatimat toimenpiteet saattavat johtaa – ja ovat myös usein johtaneet – negatiivisiin hyvinvointivaikutuksiin.”

Esimerkkinä negatiivisista hyvinvointivaikutuksena voisin mainita public-private-partnershipit (PPP), joista on keskusteltu työpajoissa. Valitettavan usein moiset ovat osoittautuneet katastrofeiksi. Isossa-Britanniassa ammattiliitot ja ruohonjuuritason liikkeet ovat kamppailleet esimerkiksi metron PPP-sopimuksista aiheutuneita epäinhimillisiä työehtoja ja valtavia rahoitusvajeita vastaan kutsuen niitä kalliiksi epäonnistumisiksi. Riskinä julkisen ja yksityisen yhteistyössä onkin, että kansalaiset ja veronmaksajat kantavat riskin pelureieden korjatessa voitot. Aidosti elinvoimaisessa yhteisössä näin ei ole.

Olen itse osallistunut hyvinvointityöryhmän työskentelemällä vertaistuotannon parissa. Näenkin yhteisöllisyyden ja omaehtoisen yhdessä toimimisen ehdottomana edellytyksenä elinvoimaiselle kehitykselle. Julkinen sektori toimii usein byrokraattisesti ja yritysmaailman ainoa tehtävä on maksimoida voitot, ihmisistä ja luonnosta piittaamatta. Tarvitsemme siis julkisen vallan uudistumisen lisäksi uudenlaista yhteisöllisyyttä, jossa ihmiset toteuttavat itseään ilman, että joku käärii kermat kakusta.

Mitä vertaistuotanto sitten on? Puhtaimmillaan vertaistuotantoa on havaittavissa tiedontuotannon ja tietotekniikan parissa, esimerkiksi avoimen lähdekoodin ohjelmistoissa, wikipediassa tai sosiaalisen median sovelluksissa. Suurena haasteena onkin miten verkossa toimiva yhteisöllisyys jalkautuu myös ns. palvelutuotantoon ja luo hyvinvointia laajalti. Nykyään sovelluksia ovat erilaiset tavaranvaihtopiirit, asumisyhteisöt ja vertaistukeen perustuvat sosiaali- ja terveyspalvelut. Julkisen vallan haasteena onkin miten tukea näitä ihmisten omaan aktiivisuuteen pohjautuvia sovelluksia muilla aloilla.

Yleisenä haasteena vertaistuotannon leviämiselle taas on yhteiskunnassamme valloillaan oleva tiedon yksityistämisen vimma, joista esimerkkejä on nähtävissä esimerkiksi uudessa yliopistolaissa, tiukoissa tekijänoikeus- ja patenttilaeissa sekä yksityisyyttä loukkaavissa valvontamekanismeissa, joilla ihmisten luovuutta ja koko elämää haltuunotetaan ja irroitetaan tuotoksistaan.

Vieraileva kirjoittaja Dan Koivulaakso on Suomen elinvoiman lähteet -prosessin aktiivinen osallistuja ja Vasemmistonuorten puheenjohtaja.

Eräinä ohjelman osa-alueina olemme käsitelleet ennakoituja muutoksia ihmisten arjen hyvinvoinnissa sekä yhteiskunnan tarjoamien hyvinvointia tukevien palveluiden tulevaisuutta. Eräänä havaintonamme ovat olleet esimerkiksi työelämän paineiden keskeltä esiin kumpuavat uudet tarpeet elämänhallintaa helpottaville palveluille. Olemme miettineet, miten voisimme tulevaisuudessa tukea tällaisten palveluiden syntymistä ja saavutettavuutta.

Suomen velkaantuessa voimakkaasti selvitäkseen talouslamasta ja eläkepommin odottaessa heti seuraavan kulman takana, olemme keskustelleet myös julkisten palveluiden tulevaisuudesta. Julkisten palveluiden rahoittamiseen liittyy tulevina vuosina valtavia haasteita ja lisäksi nykyiset palvelut eivät useinkaan kohtaa kuntalaisten sisällöllisiä ja laadullisia tarpeita.

Uskon kuitenkin, että yhtälö on ratkaistavissa niin, että palveluntuotannon tehokkuus paranee ja samalla voimme tarjota kuntalaiselle entistä parempia palveluita. Tämä on kuitenkin mahdollista vain, jos uskallamme rohkeasti kyseenalaistaa vallitsevan paradigman julkisessa palveluntuotannossa.

Tällä hetkellä julkisen sektorin palveluntuotantoa leimaavat vahvat linjaorganisaatiot, joiden raja-aitojen ylittäminen on ollut poikkeus säännön sijaan. Tiedon ja parhaiden käytäntöjen jakaminen sekä toiminnan vertailu ja arviointi yli yksikkörajojen eivät valitettavasti ole useinkaan juurtuneet itsestään selviksi osiksi toimintaa.

Vasta viime vuosina on herätty keskustelemaan esimerkiksi erilaisista elinkaarimalleista, jotka lähtisivät liikkeelle asiakkaan palveluiden tai turvaverkkojen tarpeista organisaation ja tietyn palvelun sisällön sijaan. Keskustelu on kuitenkin toistaiseksi johtanut vasta muutamiin organisaatiolaatikoiden siirtoihin samojen vanhojen linjaorganisaatioiden välillä.

Julkisen sektorin tapa organisoida palveluntuotanto ei ole onnistunut parantamaan palveluiden tuottavuutta, päinvastoin. Julkiset virkasuhteet eivät myöskään ole seuranneet aikaansa ja selkeät kannustimet siihen, mitä työntekijältä todella toivotaan, ovat olleet harvinaisia.

Organisaatio- ja sisältölähtöinen tapa ajatella julkista palveluntuotantoa ei vastaa muuttuvan maailman tarpeisiin. Yhteiskunnassa, jossa ainoa jatkuva asia tuntuu olevan muutos, myös ihmisten elämä ja toimintamallit muuttuvat aiempaa nopeammin. Julkisen palveluntuotannon ja yhteiskunnan tarjonnan tulisi siis kyetä joustavammin mukautumaan jatkuvan muutoksen tarpeeseen.

Julkisen palveluntuotannon osalta todellisten kannustimien luomisen, yli yksikkörajojen tapahtuvan toiminnan mittaamisen ja arvioinnin sekä parhaiden käytäntöjen ja tiedon jakamisen kautta voisimme saavuttaa paljon. Jopa ilman usein niin tuttua kehitysprojektien jatkuvaa virtaa.

Toisaalta julkisen sektorin ei tarvitse tuottaa julkisia palveluita itse. Erilaisten public-private partnershipien ja tiettyjen palveluiden hallitun ulkoistamisen kautta voimme tehostaa palveluiden tuotantoa sekä saada arvokasta osaamista myös julkiselle sektorille. Tämä kuitenkin edellyttää, että pyrimme aktiivisesti synnyttämään toimivia markkinoita sinne, missä se on mahdollista. Lisäksi kuntien hankinta- ja kilpailutusosaamisen tasoa tulisi pyrkiä parantamaan. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, meidän tulisi etsiä toimivia tapoja arvioida ja mitata yksityisen sektorin julkiseen palveluntuotantoon osallistumisen tuloksia.

Vieraileva kirjoittaja Lasse Männistö on Helsingin kaupunginvaltuutettu (kok.) ja ollut aktiivinen osallistuja Suomen elinvoiman lähteet -prosessissa.

Elinvoimaa ei voi koskettaa, sen voi vain aistia. Se on lataustila, mikä voidaan saada aikaan ihmisissä ja tekemisessä – noste, jonka avulla voidaan saavuttaa asioita, mitkä muutoin saattaisivat vaikuttaa mahdottomilta tai raskailta.

Olemme pohtineet puoli vuotta, kuinka elinvoimaa saadaan lisää. Missio on ollut erityisen tärkeä ja tulee olemaan sitä jatkossakin. Jokaisen meidän tavoiteenamme on ollut nostaa elinvoimaa omassa työ-ja kontaktipiirissämme ja itse tartuin siihen tapojeni mukaisesti hyvin konkreettisesti.

Ensimmäisen kokoontumisen jälkeen selvitin, olisiko mahdollista perustaa paikalliselle tasolle Hämeenlinnaan oma vaikuttajafoorumi. Kannustuksesta innostuneena keräsin paikallisen  vaikuttajafoorumin kokoon, missä lähes 20 paikallista vaikuttajaa kokoontuivat pohtimaan elinvoimaisuuden kasvua alueellemme. Jo ensimmäisessä kokoontumisessamme keskustelu oli vilkasta ja innostunutta – Foorumimme toimi pohjana tammikuussa lanseeraatulle idealle: Haluttiin ja kaivattiin konkretiaa, yhdessä tekemistä, uudenlaista verkostoitumista eri tekijöiden sekä päättäjien että tekijöiden kesken. Siitä syntyi Made in Hämeenlinna, joka siis jatkaa paikallisen vaikuttajafoorumin alulle laittamaa yhteistyötä ja elivoimaisuuden lähteiden hakemista.

Made in Hämeenlinna on paikallinen elinvoimaisuuden osoitus, missä erilaiset tekijät kohtaavat toisensa ja yhdessä saavat vahvaa elinvoiman kasvua aikaan. Haettiin paikallisia tuottajia, jotka haluaisivat tehdä alueestamme elinvoimaista tuotteistamalla sitä. Tämä positiivinen vire on jo siirtynyt kuluttajiin, uuden järjestön perustamiseen – ja tulevaisuudessa vahvan paikallisen tekijöiden verkoston kasvamiseen.

Alue on saatava laman jälkeen uuteen iskuun, jotta alalle syntyisi (merkittäviä) kaupallisia menestyksiä. Ainoa tapa saada menestyksiä aikaan on keskittää toimintaa järjestäytyneeseen verkostoon, joka suuntautuu aktiivisesti ulospäin. Verkosto on paikka, mistä hajallaan olevat yritykset löydetään keskitetysti ja yhdessä rakennetaan yhdestä tuotemerkistä kattomerkki, jonka alla yritykset voivat toimia.

Verkostoon voidaan rakentaa tarvittaessa myös tietynlainen toimintatapa, miten kohdataan asiakas – tietynlainen palvelukonsepti; mitä tarjotaan, kenelle ja miten tuodaan lisäarvoa. Ideoita, vuorovaikustusta ja tiedonvaihtoa. Tapaamiset ja yhteydenpito rakennetaan joustavaksi ja säännölliseksi. Tiivis toimiva verkosto pyritään saamaan myös netissä saavutettavaksi.

Kukin verkostossa pyrkii keskittymään siihen, missä on vahvimmillaan – mistä nauttii, missä on vahvinta osaamista. Aktiivinen, innostunut ja elinvoimainen verkosto tuo uusia ideoita ja ajatuksia, uudenlaisia innovaatioita, tuoteyhdistelmiä. Uudet tuotteet kiinnostavat, laittavat kansainvälisestikin kiinnostavuuden liikkeelle, “veret kiertämään” ja avaa yhteyksiä uusiin mahdollisuuksiin.

Minulle työskentely sekä työpajoissa että vaikuttajafoorumeissa on ollut hyvin antoisaa. Olen halunnut omalla panoksellani, laittamalla itseni likoon, saada elinvoimaa liikkeelle sekä innostunutta asennetta omalla esimerkilläni. Toivon, että kykenemme saamaan uusia aloituksia, ituja kasvamaan ja ihmisiä pohtimaan vaihtoehtoja uusista näkökulmista.

Elinvoima ympäristössämme on kiinni meistä jokaisesta, siksi meidän kaikkien tulisi omalta osaltamme kantaa vastuu siitä, että emme vähennä sen määrää vaan pyrimme kasvattamaan sitä omalla osallistumisellamme.

Vain se, joka kokee ja tahtoo olla elinvoimainen, on sitä.

Vieraileva kirjoittaja Jaana Paavilainen on Suomen Pukutehtaan tirehtööri ja aktiivinen osallistuja Suomen Elinvoiman lähteet -kehitysohjelman vaikuttajafoorumeissa sekä työpajaprosessissa.

Luova tuho ei ole Sannäsissä pelottava käsite. Sari Baldauf hakee elinvoimamme lähteitä syvistä merkityksellisyyden kokemuksista, intohimosta, jotka toimivat luovan nosteen ja tarkoituksemme lähteinä. Ja miten löytää muuttuvan globalisaation virrassa arvokasta elämää itsellemme ja toisillemme; mistä ammentaa innostavaa asennetta, jotta osaisimme hengittää aidommassa vuorovaikutuksessa tosiimme? Missä siintävät ne tulevaisuuskuvat, yksilöiden ja yhteisöjen unelmat, jotka nostavat voimansa maailman eri kulttuurien rikkauksista ja ihmiskunnan hämmästyttävästä kyvystä etsiä, uusiutua ja löytää.

Mitä on oma luontoomme ja suomalaisuuden kulttuuriin kytkeytynyt energiamme suhteessa kiinalaisten Qi-voimaan ja sen virtaan? Hengittääkö intialaisen filosofian Prana-henki meissä? Vai kannammeko uljaana eurooppalaista syvähistoriaa ja kreikkalaisen filosofi Aristoteleen Energeia-voimaa?

Työpajassa liikkuu kiinnostavia taustavirtoja ja hienoja peruskysymyksiä. Jo kohta ne alkoivat konkretisoituvat aikamme kielelle väitteiksi, kuiskauksiksi, huudoiksi ja haasteiksi siitä minkälainen tiekartta meidän kannattaa tulevaisuudeksemme maalata.

Vieraileva kirjoittaja Teppo Turkki on Sitran viestintäjohtaja ja osallistuja Suomen elinvoiman lähteet -kehitysohjelmassa. Teppo tulee myös kirjoittamaan kehitysohjelman loppuraporttia.

Joulukuun vaikuttajafoorumi näki Suomen tulevaisuuden menestyksen avaimina ilmastonmuutoksen torjumisen ja siihen liittyvien liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämisen. Vaikuttajat uskovat myös, että hyvinvointia on luotava uusin keinoin ja että kuntien palvelurakenteet tarvitsevat täystuuletuksen.

Tärkeimmäksi teemaksi Suomen tulevaisuuden menestyksen kannalta nähtiin ilmastonmuutos ja siihen liittyvät toimet. Ilmastonmuutoksen vääjäämättömyys vaatii vaikuttajafoorumin mukaan syvällisiä muutoksia niin yksilöiltä yrityksiltä kuin yhteiskunnilta.

- Ilmastonmuutos tarjoaa kuitenkin suuria mahdollisuuksia taloudelle, murros on verrattavissa teolliseen vallankumoukseen. Bisnestä on kurotettava kohti uusia mahdollisuuksia kun samalla yritysten, kuntien ja valtion on investoitava uusiin liiketoimintamuotoihin, kertoi teemaa foorumissa esitellyt Tuuli Kaskinen.

Toiseksi tärkeäksi yhteiskunnallisen menestyksen tekijäksi nähtiin hyvinvoinnin luominen tekemällä asioita hyvin ja jakamalla yhteisesti ymmärrystä siitä, että saavutettujen etujen valvonnalla ei voida ylläpitää hyvinvointia pitkällä tähtäimellä.

- Tarvitsemme tekemisen meininkiä, ihmisten aitoa halua osallistua yhteisiin asioihin sekä vastuunkantoa, totesi teemaa työryhmässä työstänyt Paavali Kukkonen.

Kolmanneksi tärkeimmäksi teemaksi vaikuttajafoorumi nosti vaatimuksen täystuulettaa kuntien nykyiset palvelurakenteet, josta nähtiin mahdolliseksi luoda myös uusia menestysreseptejä kansainväliselle liiketoiminnalle ja menestykselle.

Vaikuttajafoorumissa käsiteltiin paitsi näitä teemoja, myös yrittäjyyttä, johtajuutta innovaatioita, koulutusta ja osaamista. Teemoista oli muodostettu kymmenen teesiä joista äänestettiin kolme tärkeintä edellä mainittua.

Kehitysohjelma jatkuu  työpajoissa, joissa valittuja teemoja työstetään eteenpäin. Viimeinen vaikuttajafoorumi pidetään 23.3.2010 jolloin kehitysohjelma päättyy.

Vaikuttajafoorumissa saatavien priorisointien pohjalta käännämme huomiomme konkreettisiin toimenpide-ehdotuksiin. Huomasimme ensimmäisen Vaikuttajafoorumin jälkeen, että ei ole helppoa löytää aivan toteutusvalmiita “kypsiä hedelmiä” – vaikka salissa vallitsi yksimielisyys siitä, mille asioille olisi jotain tehtävä, ovat konkreettiset keinot vaikeampia löytää. Meillä ei ehkä ole etabloituneita tapoja tehdä laajempia toimenpiteitä edeltäviä kokeiluja, joiden kautta muutoksia saataisiin käyntiin. Ajatuksenne kokeilukulttuurin edistämiseksi ovat tervetulleita!

Kriittiseksi tekijäksi Suomen tulevaisuudelle todettiin henki. Henkeen kuuluu usko tulevaisuuteen, tosissaan (vaan ei vailla huumorintajua, pakonomaisesti tai ilottomasti) tekeminen, oman kortensa kekoon kantaminen, muiden arvostaminen ja rohkaiseminen sekä luottamuksellinen yhteistyö. Henki pohjaa arvoihin ja rakentaa elinvoimaisuutta. Jotta henki voi kasvaa yhteisölliseksi nosteeksi, tarvitaan tulevaisuuden näköaloja, suuntaa.

Tahtotila on elinvoimainen Suomi ja sitä hahmoteltiin seuraavien adjektiivien avulla: innostava, rohkea, riskinottokykyinen, osaava, osallistuva, välittävä, moninaisuutta arvostava, yhteistyökykyinen ja mukaankutsuva. Yksi osa meneillään olevaa työtä on määritellä elinvoimalle konkreettisia, seurattavissa olevia mittareita yksilön, organisaatioiden ja yhteiskunnan kannalta.

Keskiössä työpajaprosessissa on ihminen ja mielekäs tekeminen, työ, joka muodostaa tärkeän osan oman arvon tunteesta ja elämän kokemisesta merkityksellisenä. Sen lisäksi, että se on sekä yksilön että kansantalouden toimeentulon perusta. Työn luonne ja sisältö muuttuu siirtyessämme tieto- ja palveluyhteiskuntaan; samanaikaisesti tuotannon kansainvälistyminen vähentää teollista työtä täällä. Suuri huolenaihe on, mistä työtä ihmisille poistuneiden teollisten työpaikkojen sijaan, mistä riittävän vahvoja uuden kasvun alkuja. Huolenaihe on myös se, miten pystymme uudistamaan usein hierarkkisia toimintatapojamme vuorovaikutteisemmiksi, sellaisiksi, joilla pysymme vaikeasti ennakoitavan maailman pulssilla ja kehityksessä mukana.

Työpaja päätti lähteä hakemaan polkuja kohti tahtotilaa seuraavista näkökulmista:

1. Yrittäjyys
2. Osaaminen ja innovaatioympäristö
3. Johtaminen ja hallinta (governance)
4. Kestävä malli hyvinvointiyhteiskunnalle

Aidon avautumisen…

Kaikkiin näkökulmiin liittyy tavalla tai toisella Suomen avautuminen ja verkottuminen. Suomi on voimakkaasti viennistä riippuva kansantalous. Mikä on roolimme uudenlaisessa kansainvälisessä työnjaossa? Missä olemme aloitteentekijöitä, perustajia ja yhteistyöhön kokoavan osaamisen alustoja, missä menemme mukaan omalla lisäarvollamme toisten käynnistämiin ideoihin? Avautuminen tarkoittaa sitä, että Suomi ja suomalaiset kytkeytyvät todella osaksi kansainvälisiä verkostoja… ja muualta tulevat sekä muualla toimivat osaksi meidän verkostojamme. Digitaalisessa, jälkiteollisessa maailmassa valtiot kilpailevat kyvyllään toimia innovaatio- ja yrittäjäympäristönä, ei niinkään perinteisillä suhteellisilla tuotannontekijäeduilla ja -eroilla. Oleellista on, että muualtakin halutaan tulla Suomeen käynnistämään ja kehittämään uusia, kiinnostavia juttuja. Meidän on ajateltava useammin outside-in, maailmanlaajuisesta näkökulmasta käsin kuin sisälähtöisesti ja -pölytteisesti, oman joukon kesken.

Mihin Suomen pitäisi sitten panostuksiaan kohdentaa? Ovatko julkiset panostukset toisaalta liian pirstoutuneita ja toisaalta liiaksi ”vanhoja” aloja tukevia? Globaaleissa meneillään olevissa paradigmamuutoksissa (esimerkkinä ihmisten arvoissa tapahtuneet muutokset energiaa ja ympäristöä säästäviä sekä päästöjä vähentäviä ratkaisuja suosiviksi, sääntelyn lisäksi) aukeaa isoja kansainvälisiä mahdollisuuksia, mutta myös kilpailu tulee olemaan kovaa ja riskit siten suuria. Miten Suomi voi parantaa mahdollisuuksiaan toimia merkittävänä innovaatioympäristönä? Millä alueilla meillä on mahdollisuuksia kehittää maailmanluokan osaamista ja ratkaisuja? Paljon appeita tähän pohdintaan ja myös välittömille toimille tarjoaa vastajulkistettu innovaatiojärjestelmämme arviointi.

…ja verkottumisen välttämättömyys

Maiden välisen liiketoiminnan sijoittumismittelön ohella tärkeäksi nousee erilaisten kansainvälisten verkostojen välinen kilpailu. Digitaalisessa maailmassa verkostoissa toimivien ei tarvitse olla fyysisesti samassa paikassa: pieni väestöpohja ei ole rajoite, jos pystytään rakentamaan liiketoimintoja, yhteisöjä ja avoimia innovaatioalustoja, jotka houkuttelevat osaajia eri puolilta maailmaa mukaan toimijoiksi.

Digitalisaatio ja sen mahdollistama toimintaprosessien automatisointi, käyttäjälähtöisten palveluiden tuottaminen ja jatkuva vuorovaikutus on läpitunkeva osa nykyaikaista yhteiskuntaa. Tällä on valtava merkitys niin toimintojen organisoimiselle, johtamiselle, tavoille tehdä työtä kuin uuden osaamisen luomiselle – siksi se myös haastaa, jopa velvoittaa olemassa olevien rakenteiden, instituutioiden ja toimintamallien kriittiseen tarkasteluun. Siilomaiseen työskentelyyn ja päällekkäisyyksiin ei ole syytä eikä varaa, käyttäjä/tarvelähtöinen ajattelu vaatii vahvistamista, toimijoiden viidakko karsimista ja tehtäväjaot kirkastamista. Digitalisaatio ja verkkoympäristö tarjoavat sekä bisnesmalli-innovaatioiden että tuottavuuden lisäämismahdollisuuksia eritoten palvelusektorilla. Tästä n. 50% koostuu julkisista palveluista – iso haaste ja iso mahdollisuus!

Edunvalvonnasta tulevaisuuden rakentamiseen

Yksisilmäinen edunvalvonta, kenen tahansa toimesta, ei kanna erinomaiseen tulemaan missään olosuhteissa. Isoissa murroksissa kaikkien on herättävä laaja-alaisen, totutuista ennakkoasetelmista irrottautuvan avoimen kriittisen arvioinnin välttämättömyyteen: Ollaanko jääty puolustamaan historian linnakkeita? Ovatko tulevaisuuden ja elinvoimaisuuden kannalta oleelliset kysymykset  toisaalla? Ja siten myös ihmisten etu?

Moninaisuus rakentaa luovaa jännitettä ja mahdollistaa uuden synnyttämisen. Etenkin, kun mukaan lisätään luottamus ja kunnioitus. Tältä pohjalta monenlaisten taustojen, osaamisten ja ikäkertymien rikastuttama, positiivisen kirjava joukkiomme jatkaa prosessin eteenpäinviemistä.

Johtopäätös tilannearviosta oli ja on haastava. Meillä on takanamme loistava menneisyys – ja tulevaisuus. Mutta ajat ovat pysyvästi muuttuneet, eikä paluuta entiseen ole.  Meidän on uudistuttava nopeasti, muuten on edessä syvä taantuminen. Mutta mitä tämä uudistuminen merkitsee ja mitä se pitää sisällään?

Hyvä uutinen oli se, että maailmanloppu on lykkääntynyt, kuten globaalin talouskriisin syistä ja seurauksista alustanut taloustieteen nobelisti Paul Krugman totesi. Samalla hän korosti sitä, että talouskriisi ei vielä suinkaan ole ohi, vaan toipumisessa voi mennä pitkään ja takapakkeja voi tulla.  Edelleen hän totesi, että tämä talouskriisi ei johtunut ulkoisista tekijöistä vaan talouden sisäisen ”käyttöjärjestelmän” ongelmista; että olemme rakentaneet globaalin talouden järjestelmän, jonka sisäistä olemusta ja toimintaa emme ymmärrä riittävän hyvin.

Hämmennys ja epävarmuus tulevasta kehityksestä olivat foorumin osanottajien parissa suurta, talouskriisi on osaltaan paljastanut vallitsevien ajatustapojemme heikentyneen selitysvoiman.

Suomi joutuu talouskriisin lisäksi kohtaamaan kaksi rinnakkaista suurta ja nopeasti etenevää rakennemuutosta, elinkeinorakenteen ja väestörakenteen muutokset. Nämä kaikki tekijät yhdessä vaikuttavat tehtävän työn määrään, talouden kokoon ja kasvumahdollisuuksiin sekä myös julkisen sektorin tarpeisiin ja toimintaedellytyksiin. Meillä on nyt nopeasti kasvava kuilu hyvinvointiyhteiskunnan kasvavien vaatimusten ja pienentyvien voimavarojen välillä – huoltosuhde heikkenee nopeasti.

Tämä on tiedostettu, me tiedämme mitä pitää tehdä. Julkinen talouden kestävyys on varmistettava sopeuttamalla sen koko kansantalouden kantokykyä vastaavaksi. Mutta me emme näytä tietävän miten tämä pitää tehdä, kun muutoksia ei oikein saada toteutettua. Ongelmakokonaisuudet ovat suuria ja monimutkaisia ja meillä tuntuu olevan merkittäviä näkemyseroja prioriteeteista ja etenemistavoista.

Vielä mittavampi haaste on talouden palauttaminen kasvu-uralle. Perinteiset kasvun moottorit eli metsä-, metalli, ja elektroniikka- ja telekommunikaatioalat hiipuvat eikä uusia vastaavia ole vielä näköpiirissä. Mistä saadaan lisää työtä nyt ja tulevaisuudessa? Talouden kasvustrategia on hukassa ja sen myötä hyvinvointi uhattuna.

Me emme myöskään kyseenalaista, ainakaan kovin laajalti, nykyisen yhteiskuntapolitiikan suurta päämäärää, hyvinvointiyhteiskuntaa sen nykyisessä muodossaan. Puolustaessamme sitä mitä me itse asiassa puolustamme, sen saavutuksia, sen rakenteita ja järjestelmiä vai sen peruslähtökohtia eli palveluiden universaalisuutta ja rahoituksen yhteisvastuuta? Mitä meidän täytyy uudistaa ja mistä luopua voidaksemme säilyttää? Vai pitäisikö meidän syvällisemmin kyseenalaistaa ja pohtia myös perimmäisiä tarkoitusperiämme?

Toisaalta Suomella ja suomalaisilla on toki paljon mahdollisuuksia ja vahvuuksia, joiden varaan rakentaa hyvää tulevaisuutta. Toimintaympäristön monet suuret trendit, kuten ilmastomuutos, globalisaation uudet vaiheet, teknologioiden kehitys, väestönkasvu ja luonnonvarojen riittävyys, avaavat sinänsä uusia mahdollisuuksien ikkunoita. Ja Suomella on erittäin hyvät lähtökohdat kuten syvällistä osaamista ja korkean tason teknologiaa, luonnonvaroja, vakaat yhteiskunnalliset olot, sekä myös strategista näkemystä ja ketteryyttä näiden mahdollisuuksien hyödyntämiseen.

Pikkujättiläisen on vain uudelleen löydettävä itsensä, tehtävänsä ja paikkansa nopeasti muuttuvassa maailmassa. Kun Suomen suurta kansallista teollisen hyvinvointivaltion rakentamisprojektia aikanaan käynnistettiin, suomalaisilta kysyttiin malttia vaurastua. Nyt Suomelta ja suomalaisilta kysytään rohkeutta uudistua.

Foorumi-iltapäivän lähestyessä päätöstään ja vaikuttajien käydessä loppukeskusteluaan nousi yksi huoli ja kaipuu ylitse muiden.  Me kaipaamme tuoretta intoa ja inspiraatiota uudistua ja uudistaa, mutta emme oikein tiedä mitä se on ja mistä sitä löytyy?

Nimenomaan tästä on tässä kehitysohjelmassa kyse, etsimme polkuja elinvoiman lähteille.

Sixten Korkmanin esitys (pdf, 532 kB)
Raimo Sailaksen esitys (pdf, 252 kB)

Ohessa kuvia tapahtumasta.

Ensimmäisen Vaikuttajafoorumin tapahtumapaikka.

Taloustieteen nobelisti Paul Krugman ja Sitran yliasiamies Mikko Kosonen.

Sari Baldauf johti puhetta Vaikuttajafoorumissa.