Tietoa näistä sivuista
Osallistu Facebookissa
Viimeksi kommentoidut
- essi kommentoi artikkelia Jaana Paavilainen: Elinvoima ja sen lähteet
- Vielä julkisista palveluista « Lasse Männistö kommentoi artikkelia Lasse Männistö: Julkisten palveluiden on uudistuttava
- Tweets that mention Elinvoimainen Suomi | Suomen elinvoiman lähteet -- Topsy.com kommentoi artikkelia Elinvoimainen Suomi
- Lauri Gröhn kommentoi artikkelia Dan Koivulaakso: Luovuus syntyy yhteisöllisyydestä ja vauraus jakamisesta
- Antti Kääriäinen kommentoi artikkelia Dan Koivulaakso: Luovuus syntyy yhteisöllisyydestä ja vauraus jakamisesta
Jaana Paavilainen: Elinvoima ja sen lähteet
Elinvoima – jo ensimmäisessä kokoontumisessamme nostettiin esiin tämä sana: Mitä se on?
Elinvoimaa ei voi koskettaa, sen voi vain aistia. Se on lataustila, mikä voidaan saada aikaan ihmisissä ja tekemisessä – noste, jonka avulla voidaan saavuttaa asioita, mitkä muutoin saattaisivat vaikuttaa mahdottomilta tai raskailta.
Olemme pohtineet puoli vuotta, kuinka elinvoimaa saadaan lisää. Missio on ollut erityisen tärkeä ja tulee olemaan sitä jatkossakin. Jokaisen meidän tavoiteenamme on ollut nostaa elinvoimaa omassa työ-ja kontaktipiirissämme ja itse tartuin siihen tapojeni mukaisesti hyvin konkreettisesti.
Ensimmäisen kokoontumisen jälkeen selvitin, olisiko mahdollista perustaa paikalliselle tasolle Hämeenlinnaan oma vaikuttajafoorumi. Kannustuksesta innostuneena keräsin paikallisen vaikuttajafoorumin kokoon, missä lähes 20 paikallista vaikuttajaa kokoontuivat pohtimaan elinvoimaisuuden kasvua alueellemme. Jo ensimmäisessä kokoontumisessamme keskustelu oli vilkasta ja innostunutta – Foorumimme toimi pohjana tammikuussa lanseeraatulle idealle: Haluttiin ja kaivattiin konkretiaa, yhdessä tekemistä, uudenlaista verkostoitumista eri tekijöiden sekä päättäjien että tekijöiden kesken. Siitä syntyi Made in Hämeenlinna, joka siis jatkaa paikallisen vaikuttajafoorumin alulle laittamaa yhteistyötä ja elivoimaisuuden lähteiden hakemista.
Made in Hämeenlinna on paikallinen elinvoimaisuuden osoitus, missä erilaiset tekijät kohtaavat toisensa ja yhdessä saavat vahvaa elinvoiman kasvua aikaan. Haettiin paikallisia tuottajia, jotka haluaisivat tehdä alueestamme elinvoimaista tuotteistamalla sitä. Tämä positiivinen vire on jo siirtynyt kuluttajiin, uuden järjestön perustamiseen – ja tulevaisuudessa vahvan paikallisen tekijöiden verkoston kasvamiseen.
Alue on saatava laman jälkeen uuteen iskuun, jotta alalle syntyisi (merkittäviä) kaupallisia menestyksiä. Ainoa tapa saada menestyksiä aikaan on keskittää toimintaa järjestäytyneeseen verkostoon, joka suuntautuu aktiivisesti ulospäin. Verkosto on paikka, mistä hajallaan olevat yritykset löydetään keskitetysti ja yhdessä rakennetaan yhdestä tuotemerkistä kattomerkki, jonka alla yritykset voivat toimia.
Verkostoon voidaan rakentaa tarvittaessa myös tietynlainen toimintatapa, miten kohdataan asiakas – tietynlainen palvelukonsepti; mitä tarjotaan, kenelle ja miten tuodaan lisäarvoa. Ideoita, vuorovaikustusta ja tiedonvaihtoa. Tapaamiset ja yhteydenpito rakennetaan joustavaksi ja säännölliseksi. Tiivis toimiva verkosto pyritään saamaan myös netissä saavutettavaksi.
Kukin verkostossa pyrkii keskittymään siihen, missä on vahvimmillaan – mistä nauttii, missä on vahvinta osaamista. Aktiivinen, innostunut ja elinvoimainen verkosto tuo uusia ideoita ja ajatuksia, uudenlaisia innovaatioita, tuoteyhdistelmiä. Uudet tuotteet kiinnostavat, laittavat kansainvälisestikin kiinnostavuuden liikkeelle, “veret kiertämään” ja avaa yhteyksiä uusiin mahdollisuuksiin.
Minulle työskentely sekä työpajoissa että vaikuttajafoorumeissa on ollut hyvin antoisaa. Olen halunnut omalla panoksellani, laittamalla itseni likoon, saada elinvoimaa liikkeelle sekä innostunutta asennetta omalla esimerkilläni. Toivon, että kykenemme saamaan uusia aloituksia, ituja kasvamaan ja ihmisiä pohtimaan vaihtoehtoja uusista näkökulmista.
Elinvoima ympäristössämme on kiinni meistä jokaisesta, siksi meidän kaikkien tulisi omalta osaltamme kantaa vastuu siitä, että emme vähennä sen määrää vaan pyrimme kasvattamaan sitä omalla osallistumisellamme.
Vain se, joka kokee ja tahtoo olla elinvoimainen, on sitä.
Vieraileva kirjoittaja Jaana Paavilainen on Suomen Pukutehtaan tirehtööri ja aktiivinen osallistuja Suomen Elinvoiman lähteet -kehitysohjelman vaikuttajafoorumeissa sekä työpajaprosessissa.
Olipa hassu yhteensattuma törmätä tekstiisi täällä, kun juuri toissa iltana katsoin aikoinani Valtion Pukutehtaasta kirjoittamaani artikkelin tynkää, jota sitten ei julkaistu kun lehti lopetti. Artikkelissani käsittelin sitä, miten minä olisin toiminut pukutehtaan kanssa.
Minä olen seurannut tätä keskustelua hieman skeptisesti. Koko elinvoiman käsite on alusta asti vaikuttanut hieman epämääräiseltä.
Sitten taas kaukaa seuraten, ja vähän lähempääkin, appivanhemmat asuvat Pukutehtaan vieressä, kyllä näkee käytännössä, miten elinvoima toteutuu Hämeenlinnan osalta.
Minusta tuntuu, että eräs Suomea rajoittava tekijä on tietty virkamiesmäisyys. Ihmiset ajattelevat liikaa virkamiesten joko rajoittavan tai tekevän päätöksiä, riippuu näkökulmasta, mutta niin tai näin, ei olla valmiita tekemään omia päätöksiä, koska odotetaan muitten tekevän ne.
Hämeenlinnan osalta minusta virkamiehet voisivat kyllä tehdä yhden elinvoimaa lisäävän päätöksen.
Kaavoittaa hurjasti lisää asuntoja.
Hämeenlinnan sijainti on loistava. Sieltä on kohtuullinen matka Suomen tärkeimpiin aluekeskuksiin, hyvät yhteydet kaikkialle ja vaikka Vanaja luo erään rajoittavan tekijän eheälle kaupunkirakenteelle, se ei todellakaan ole ylittämätön esti.
Kaavoittamalla radan varteen, asemalta etelään, ja toisaalta moottoritien kannelle tuhdisti asuntoja, voisi, vaikka ei kenties välittömästi, niin pitkällä tähtäimellä, Hämeenlinna saada aivan uutta potkua elinvoimaisena aluekeskuksena suurkeskusten, Helsingin, Turun ja… mikä se nyt siellä Nokian vieressä olikaan… välissä.
Jospa Sitra tilaisi elinvoiman etsintään osallistujille seminaaripuvun Jaana Paavilaisen johtaman yrityksen kuvastosta?
Made in Hämeenlinna? Mateiden aika on pian ohi, kun ne laskevat mätinsä ja maitinsa.
Tuollaisia verkoton kuhertelukausista on satoja esimerkkejä, mutta harvoin niistä mitään syntyy. Kivahan noita jonkun tarjoamia tarjoomuksia on nautiskella.
Sanoisin, että pikemmin imevät sitä “elinvoimaa” kuin synnyttävät. Pienessä maassa on vähän huippuja ja kun porukka verkottuu, pääsosa on keskinkertaisuuksia. Kun keskinkertaisuudet verkottuvat, syntyy tyhjää kohinaa. Ehkä muutamia pariutumisia, tilapäisiä.
Tuo projekti on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka työryhmissä tyhmyys tiivistyy:
http://grohn.blogit.uusisuomi.fi/2010/02/18/tyoryhmissa-tyhmyys-tiivistyy/
Minun toimintani on ollut verkon ja verkoston varassa kohta 15 vuotta. Yrittäjänä en ole käyttänyt mainosrahaa verkoston ulkopuolelle noin 170€, mihin on laskettu jo postikulut mukaan. En sano että oma toimintani olisi tuonut hurjia voittoja, mutta kyllä tässä on elintaso noussut, lievästi.
Tietysti oma tilanteeni on toinen kuin normaalisti, kun olen juuri tämän ns.sosiaalisen median, tai kuten mieluummin sanon, yhteisöllisen viestinnän, asiantuntija.
Ylläpitämäni D&Q- verkosto on synnyttänyt useita uusia yrityksiä ja näissä luotu useita uusia työpaikkoja ja suurimmat verkostossa luodut sopimukset ovat useiden miljoonien arvoisia.
Verkostot ovat aina olleet inhimillisen toiminnan keskeisiä tekijöitä, oikeastaan inhimillinen toiminta perustuu yhteisöihin, eli siis verkostoihin, joiden kesken on mahdollista tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia.
Yhteisöllisyyden ympärillä on paljon hypeä ja sen sortin konsulttia, joiden moraalia saatan epäillä, eikä yhteisöllinen viestintä sovi kaikille yrityksille samalla tavoin ja minusta on väärin sanoa että kaikkien tulisi olla mukana
Internet kuitenkin tarjoaa uuden median ihmisen sosiaalisten suhteiden ylläpidolle ja mm. laaja ja kansainvälinen sukulaisuus suhteiden ylläpito on omalta osaltani helpottunut niin, että olen alkanut pitää yhteysttä moniin sukulaisiin, joita muutoin olen tavannut vain hautajaisissa.
Tiivistynyt yhteydenpito omiin sukulaisiin on nyt mahdollisesti johtamassa oman yritystoimintani kansainvälistymiseen, kun nämä nepotistiset suhteet avaavat uusia ovia maailmalla.
Samoin verkostossa ja verkon kautta ylläpidetys luottamukselliset suhteet mahdollistavat syventävän tiedonhankinnan, niin että kemisti Jyväskylässä kertoo jälkikäsittelystä, pankkimies Lontoosta valistaa rahoituksesta, tädin mies Göteborgissa avittaa kuljetusten suunnittelussa, opettaja MIT:istä patenteissa ja serkkupoika Wellingtonista hankintakanavista ja serkkutyttö Wexfordista käännöksissä. Ja jos hanke etenee niin serkku Saarijärveltä tietää miten tätä juhlimme.
Yhteisöllinen viestintä ja toimintatapa luonnollisesti sopii paremmin niille, joilla on siihen taipumusta, osaavat hoitaa sosiaalisia suhteita, omaavat riittävät kommunikaatiotaidot ja sellaiset henkilökohtaiset resurssit, että kykenevät ottamaan käyttöön tehostuvan viestinnän edut.
Ja niin kuin aikoinaan 1800-luvun puolenvälin jälkeen Wilkinssonin teräksen jalostus metodi mullisti teollisuuden sielläkin missä ei suoraan jalostettu terästä ja tiputti monia yrityksiä, joilla siihen asti oli ollut toimiva bisnes, pois markkinoilta, niin tässäkin alan ulkopuoliselta vaikuttava kilpailutekijä, internet ja sen avulla tehostuva yhteisöllinen viestintä.
On myös ymmärrettävä se, että alteraatiostressi aiheuttaa osassa ihmisiä ahdistusta, ja uskoakseni, meissä kaikissa, jossakin määrin.
Aikaisemmin se tieto, minkä ihminen ehti opetella ennen kuin täytti 15 riitti koko hänen elinajakseen. Suuri osa meidän esi-isistämme eli koko ikänsä yhteisössä jossa oli alle 180 jäsentä, monet tapasivat elinaikanaan kenties 600-800 ihmistä, kaikkineen.
Se että me joudumme koko ajan oppimana uutta, ahdistaa, sillä se tieto ja kokemus on se, mitä me olemme. Jatkuva uuden oppiminen tuntuu kyseenalaistavan ihmisen identiteetin; “Se mitä minä olen, ei riitä, vaan minun on tultava joksikin muuksi”. Kutsun ilmiötä alteraatiostressiksi.
Ymmärtäähän että se ahdistaa.
Samaan aikaan, esim. työpaikalla, meidän tulisi miettiä, miten voisimme uudistua ilman että aiheutamme alaisillemme ylimääräistä alteraatiostressiä, meidän on myös opittava elämään sen kanssa, että se on osa sitä hintaa, minkä maksamme modernista yhteiskunnassa ja teknologian evoluutio on asettunut pysyvästi nopeammaksi kuin kulttuurievoluutio.
hei petja